Tiedote 14.5.2003 Julkaisuvapaa heti
Kulttuurin käyttöön teknologiamäärärahoja!
Vihreät kansanedustajat Rosa Meriläinen ja Anni Sinnemäki keskustelivat keskiviikkona 14.5. kulttuuriministeri Tanja Karpelan kanssa ajankohtaisista kulttuuriministerin toimialaan liittyvistä asioista, kuten opiskelijoiden opintososiaalisten etuuksien kohentamisesta ja kulttuuripolitiikasta.
Meriläinen ja Sinnemäki korostivat, että esimerkiksi suomalaisen elokuvan vientiä voi tukea myös varsinaisen kulttuuribudjetin ulkopuolelta. Kulttuuripolitiikalla on myös merkittävä työllisyysvaikutus. Rakkaus kulttuuriin ei ole ainoa syy sen tukemiseen. Kulttuuri ei ole puuhastelua, jota voidaan tehdä ilman asiallisia määrärahoja.
Vihreät kansanedustajat kiittelivät hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan Suomen kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokulut katetaan budjettivaroista. Teatterien tukemisessa Meriläinen ja Sinnemäki painottaisivat vapaiden teatteriryhmien asemaa.
Opintososiaalisten etuuksien kohentamisessa Sinnemäki ja Meriläinen painottivat opintorahan tasokorostusta ja opintotuen asumislisän muuttamista ympärivuotiseksi.
- Tärkeää on, että Sailaksen paperin ympärillä käyty keskustelu lainamuotoisesta opintotuesta nyt lopullisesti haudataan. Idea oli kuolleena syntynyt ja hautapaikka taatusti ilmainen.
Lisätietoja: Rosa Meriläinen, 050 – 511 3006
Anni Sinnemäki, 050 – 511 3166