Tiedote
20.2.2006


Kansanedustajat Kimmo Kiljunen (sd.), Kimmo Sasi (kok.) ja Anni Sinnemäki (vihr.):


VALKOVENÄLÄISTEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TILANNE IHMETYTTÄÄ
- Vuonna 2005 yksikään valkovenäläinen hakija ei saanut turvapaikkaa


Valko-Venäjä on Euroopan vähiten menestynyt maa, jos menestystä mitataan demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusturvan näkökulmista. Amnesty Internationalin mukaan vuonna 2004 oppositiossa toimivat aktivistit kärsivät mm. satunnaisista pidätyksistä ja muusta poliisin harjoittamasta väärinkohtelusta, kuten häirinnästä ja pahoinpitelyistä. Tämän lisäksi oppositioon kuuluneita henkilöitä on tuomittu vankeuteen oikeudenkäynneissä, joita ei voida pitää riippumattomina.

Alustavien tietojen mukaan viime vuonna 54 valkovenäläistä haki turvapaikkaa Suomesta. Vuonna 2005 käsitellyistä turvapaikkahakemuksista yksikään ei johtanut turvapaikan tai oleskeluluvan myöntämiseen. Edellisen vuoden tilasto on lähes yhtä lohduton: Vuonna 2004 myönnettiin vain yksi oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella ja toinen perheenjäsenelle.

Tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Kiljunen, Sasi ja Sinnemäki kysyvät, miksi Ulkomaalaisvirasto ei myönnä turvapaikkaa tai oleskelulupaa suojelun tarpeen perusteella niille valkovenäläisille, jotka kuuluvat Valko-Venäjän poliittiseen oppositioon ja joilla on sen vuoksi riski joutua vainon kohteeksi kotimaassaan.

"Suomalaisen turvapaikkapolitiikan lähtökohtana täytyy olla yksilöiden ihmisoikeuksien turvaaminen silloin, kun heidän kotimaansa ei siihen pysty. Valko-Venäjän poliittisen opposition aktivistit elävät omassa maassaan hyvin kapeassa raossa, ja valtion harjoittaman vainon vuoksi heillä täytyy olla oikeus turvapaikkaan Suomessa", kysymyksen ensimmäisenä allekirjoittanut Sinnemäki tiivistää.

Kimmo Kiljunen toimii tällä hetkellä ETYJ:n parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtajana ja Kimmo Sasi Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan varajäsenenä. Anni Sinnemäki on Vihreän liiton varapuheenjohtaja.

Kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan

Lisätietoja:
Anni Sinnemäki puh. 050 511 3166

- Amnesty Internationalin vuosiraportti
- Tiivistelmä Amnesty Internationalin vuosiraportin Valko-Venäjä-osiosta
- Euroopan neuvoston parlamentaarisen valtuuskunnan 26.1.2006 hyväksymä päätöslauselma Valko-Venäjän tilanteesta presidentinvaalien alla