|
Tiedote 4.4.2005
Kansanedustaja, Vihreän
liiton varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki Rovaniemellä: HALLITUKSEN LIIKENNEPOLITIIKKA UHKAA KIOTON VELVOITTEITA - Ilmastokysymys on Lapille sekä uhka että mahdollisuus Hallituksen esitys seuraavan vuoden budjetin kehykseksi on rautateiden ja muun joukkoliikenteen kannalta katastrofaalinen. Kehyksessä joukkoliikenteeseen kohdistuu merkittäviä leikkauksia, eikä rataverkkoa voida tosiasiassa kehittää näillä määrärahoilla. Nyt kehyspäätöksen yhteydessä puhutaan liikennesektorilla resursseista, jotka tarkoittavat satojen juna- ja bussivuorojen lakkauttamista. Tällaisiin leikkauksiin ollaan ajautumassa, vaikka hallitusohjelmassa on sitouduttu joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvattamiseen. - Raideliikenteen ja joukkoliikenteen kohtalo on yksi osa hallituksen epäonnistunutta ilmastopolitiikkaa. Liikenteen kasvihuonepäästöt ovat kasvu-uralla, eikä hallitus tällä politiikalla pysty saavuttamaan Kioton sopimuksen Suomelle asettamia velvoitteita, Sinnemäki paheksuu. Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia alueita, mutta sillä on myös erityistä merkitystä Lapille. Arktisen neuvoston Arctic Climate Impact Assessment (ACIA) on arvioinut, että ilmasto lämpenee pohjoisella napa-alueella kaksi kertaa nopeammin kuin maailmassa keskimäärin. Jos päästöjä ei saada kuriin, lämpötila voi nousta vuosisadan kuluessa jopa 10 astetta. Tällaiset muutokset uhkaisivat Lapissa sekä matkailua että poronhoitoa ja saamelaisten kulttuuria. Ilmastonsuojelussa on kyse ennen muuta elämäntapojen muutoksista, joissa keskeisessä asemassa ovat joukkoliikenteen suosimisen lisäksi energian säästö, uusiutuvan energian suosiminen ja kestävä jätepolitiikka. Vaikka päästöjä pitää vähentää vuosisadan puoliväliin mennessä radikaalisti, muutokseen sisältyy suuria mahdollisuuksia. Näiden mahdollisuuksien hyväksikäyttäminen vaatii kuitenkin poliittista tahtoa siirtyä uudelle uralle ilmastopolitiikassa. - Vihreä vaihtoehto nykymenolle on tosiasiat tunnustava ilmastopolitiikka, joka turvaa hyvinvoinnin vastaisuudessakin. Kansallisista ilmastotalkoista hyötyisivät niin työllisyys, syrjäseudut kuin kotimaiset yrityksetkin, Sinnemäki sanoo. Lisätietoja: Anni Sinnemäki puh. 050 511 3166 Sinnemäki saapuu Rovaniemen rautatieasemalle 4.4.2005 klo 11. Hän on päivän aikana tavattavissa eri oppilaitoksissa ja hän puhuu Rovaniemen Vihreiden järjestämässä ilmastonmuutoskeskustelussa ravintola Comicossa klo 18. |