Vihreän liiton varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki
valtuuskunnan kokouksessa
Mikkelissä 28.2.2004:
PALVELUELVYTYS VERONALENNUSTEN VAIHTOEHTONA
Uhkarohkeita veroalennuksia on perusteltu kotimaisen kysynnän elvyttämisellä.
Vihreät ovat esittäneet vaihtoehdoksi palveluelvytystä. Sitä, että valtio
maksaisi kunnille ylimääräistä valtionosuutta, jonka turvin nämä voisivat
palkata lisää väkeä vaikkapa kouluihin ja sairaaloihin. Tällä linjalla olivat
hallituspuolueetkin vielä ennen vaaleja.
- Jos taantumassa olevaa taloutta halutaan kiihdyttää lisärahalla, niin
palveluiden rahoittaminen on aivan yhtä oikeaa rahaa kuin veronalennuksiin
laitettu raha. Lisäksi palveluelvytykseen suunnatut varat olisivat
työllisyysvaikutuksiltaan varmemmat kuin veronalennukset, joiden työllistävistä
vaikutuksista on erittäin kiistanalisia käsityksiä, totesi Vihreän liiton
varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki Mikkelissä.
Veronalennuksia tulee tarkastella myös siltä kannalta, miten se vaikuttaa
sukupolvien väliseen taakanjakoon. Suurten ikäluokkien eläke- ja terveyskulut
ovat suurimmillaan 20-30 vuoden kuluttua, jolloin työikäisiä maksajia on
vähemmän kuin nyt. Eläkkeisiin on varauduttu Suomessa hyvin, ja palvelut
pystytään hoitamaan, jos veroaste on kohtuullisen korkea.
Suuret ikäluokat elävät juuri nyt taloudellisesti menestyksekkäintä aikaansa:
heidän palkkatasonsa on huipussaan, lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja
asuntovelat on maksettu.
- Ei kai olisi kovin oikeudenmukaista laskea veroastetta voimakkaasti nyt, kun
suurten ikäluokkien tulot ovat korkeimmillaan, vain jotta veroja voitaisiin
nostaa heidän siirtyessään eläkkeelle, kysyi Sinnemäki.
On aika nostaa opintotukea
Lisäksi edellinen ja nykyinen hallitus käytännössä ovat pyrkineet tekemään
parannuksia kaikkien muiden ryhmien sosiaalietuuksiin paitsi opiskelijoiden. On
vähän vaikea ymmärtää mitä opiskelijat ovat tehneet ansaitakseen tämän
poikkeavan kohtalon.
- Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi opiskelijoiden opintososiaalisen
aseman parantaminen, mutta se on jostain syystä ajateltu tehtävän ilman rahaa.
Tästä syystä myös erilaiset esitykset ovat olleet niin erikoisia. Jos
järjestelmään ei saada lisää rahaa, sitä on mahdotonta kehittää
oikeudenmukaisesti, totesi Sinnemäki.
Vihreä eduskuntaryhmä on valmistellut ansiokkaan Rosa Meriläisen johdolla
opintojen nopeuttamisen mahdollistavan ohjelman, jossa on esitetty toimenpiteitä
opinnonohjauksen ja yliopistojen osalta, mutta myös opintotuen korottamista. Se
on yksi edellytys opintojen nopeutumiselle.
Sukupolvien välisen reiluutta osoittaisi sekin, että yhteiskunta ottaisi
suuremman vastuun siitä, että nuorten naisten syrjintä työelämässä rauhoittuisi.
Perhekustannusten tasaaminen kaikkien työnantajien kesken olisi tässä
ensisijainen toimenpide.
Sinnemäki muistutti kuitenkin, ettei pelottelu eläkepommilla ja suurten
ikäluokkien hoivamenoilla ei ole hedelmällistä. Jos vain tehdään
oikeudenmukaisia ratkaisuja, kyllä yhteiskunta selviytyy muuttuvistakin
olosuhteista, ainakin jos tässä tapauksessa lisätään keinoihin sopiva määrä
maahanmuuttajia.
|