Aamulehden kolumni 31.8.2003
Lapsia talkoilla
Miksi ihmiset tekevät lapsia? Siksi, että pääministeri on todennut sen olevan kansantalouden kestokyvyn kannalta tavoiteltavaa? Vai siksi, että he kaipaavat vauvan tuoksua, haluavat ensimmäiselle lapselleen sisaruksen, tai rakastavat jotakuta mielessään vain se asia että tuon ihmisen kanssa haluan jakaa lastenkasvatuksen vaikka se sisältää myös uhmaiän, murrosiän ja vauva-ajan yövalvomiset? Vai siksi, että lapsilisä nousee tällä hallituskaudella?
Keväällä minusta tuli ensimmäistä kertaa elämässäni lapsen kummi, tosin ei-kristitty, sellainen joka voi vapaavalintaisesti kartuttaa kasvavan elämänalun hopealusikkakokoelmaa, pitää yleissivistystä vahvistavia raamattutunteja tai viedä lasta saariin, joihin on jännittävät mennä. Ennen lapsen syntymää pidettiin vauvajuhlat, eli amerikkalaisista sarjoista opittu "baby-shower". Naiset tuovat tulevalle äidille lahjoja, kaitsevat jo syntyneitä rääpäleitä ja juttelevat niitä näitä. Juhlaan osallistui yli kymmenen naista, ja sieltä otettiin valokuva, jossa kaikki aikuiset ja kaikki lapset istuvat riveissä ja katsovat kameraan luokkakuvan intensiteetillä. Myöhemmin katselimme kuvaa ja päivittelimme, miten järkyttävän tehokkaalla tavalla ystäväpiirissämme onkaan lisäännytty. Maailmaan oli tulvinut lisää lapsia. Outoa oli tosin, että laskutoimituksen jälkeen emme olleet vielä lähelläkään suomalaisen naisen keskimääräistä lapsilukua 1.7. Hyvä kun vähän yli yksi oli täynnä. Olimme siis havahtuneet lastentekotalkookysymykseen jo hyvissä ajoin ennen kun pääministeri otti asian kesällä puheeksi.
Pääministeri Vanhanen aloitti julkisen keskustelun väestöpolitiikasta. Suomalaisten pitäisi ryhtyä tekemään lisää suomalaisia. Ehkä vähän liikuttavallakin tavalla keskustelunavaus tuntui siltä kuin olisi avannut äitinsä vanhan 50-luvun aapisen, jossa somat rusettipäiset tytöt syöttävät kanoille jyviä, toimivat äidin pikku apureina. Epäluuloisemmat persoonat kuulivat lausunnossa piilomerkityksiä: "Miksi meidän pitää tehdä lisää juuri suomalaisia? Eikö ole yleisesti tunnustettua, että väestön vanhetessa tarvitsemme nimenomaan maahanmuuttajia, ulkomaalaisia jotka asettuvat Suomeen tekemään työtä ja yrittämään." Ehkä ajatus uusista suomalaisista on joillekin lohdullisempi kuin venäläiset terveyskeskuslääkärit. Huolimatta siitä, että yleisen pahan ilman linnun maineessa oleva Raimo Sailas ehti jo jossain vaiheessa todeta, että nyt aloitettavalla lapsien valmistamisella ei ole saavutettavissa mitään apua tilanteeseen, jossa suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle.
Vaikka vastaus kirjoituksen alussa esitettyyn kysymykseen ei ehkä olekaan lapsilisä, tuntuisi luontevalta, että pääministerin lausunnot ja hänen hallituksensa ratkaisut tukisivat toisiaan. Nurinkurista ja ristiriitaista on, että seuraavan vuoden talousarvioon hallitus esittää lapsilisän korottamista vain ensimmäisen lapsen osalta. Mikään järkisyy ei puhu tällaisen ratkaisun puolesta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lapsiperheet ovat köyhtyneet suhteessa muuhun väestöön, ja erityisesti näin on tapahtunut monilapsisille perheille. Lapsilisän korotuksen suuntaaminen suhteellisesti suuremmalta osalta yksilapsisille perheille ei siten ole sosiaalisesti oikeudenmukaista. Tutkimusten mukaan monet haluaisivat enemmän lapsia kuin mitä he saavat. Silloin ratkaisu perheissä tehdään kolmannen tai neljännen lapsen hankkimisesta. Tähänkään tilanteeseen ratkaisu, jossa lapsilisän rakennetta muutetaan yhden lapsen perheiden eduksi, ei tunnu perustellulta. Neljän hallitusvuoden aikana inflaatio tulee ajamaan korotuksen ohi kaikilta muilta paitsi yksilapsisilta perheiltä.
Eräs malli olisi korottaa lapsilisää alle kouluikäisiltä lapsilta, koska se on vaihe, jossa tiukka talous tai köyhyys ovat perheissä huomattavasti yleisempiä kuin lasten myöhemmissä ikävaiheissa. Alle kolmivuotiaat lapset kohtaavat köyhyyttä Suomessa todennäköisemmin kuin mikään muu ikäryhmä. On hyvä, että lapsilisän tasoon kosketaan pitkän tauon jälkeen. Mutta malli on vähiten perusteltavissa kaikista malleista, joista keskustelussa on ollut puhetta. Mistä se on tullut? Sosiaalidemokraateilta kuulemma. Miksi? En osaa yhtään sanoa.
Anni Sinnemäki
Kirjoittaja on toisen kauden helsinkiläinen kansanedustaja, joka on hankkinut tähän maahan yhden suomalaisen lisää.