Tiedote
18.10.2006


VENÄJÄN VÄHEMMISTÖKANSOJEN HUOLESTUTTAVA TILANNE OTETTAVA ESIIN

- Järjestöt ja vaikuttajat vetoavat presidentti Haloseen


Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Suomen PEN-klubi ja M.A. Castrénin seura yhdessä muiden vaikuttajien kanssa ehdottavat presidentti Tarja Haloselle, että hän ottaisi suomalais-ugrilaisten kansojen tilanteen esiin kahdenvälisissä keskusteluissaan presidentti Putinin kanssa. Venäjän vähemmistöjen, kansalaisjärjestöjen ja demokratian tila nousivat esiin järjestöjen seminaarissa viime lauantaina.

- Suomalais-ugrilaisten kansojen tilanne on nopeasti heikentynyt Venäjällä. Presidentti Vladimir Putinin valtakaudella on lakkautettu instituutioita, vaikeutettu järjestöjen toimintaa ja syrjäytetty ihmisiä, jotka ovat tehneet työtä vähemmistöjen aseman parantamiseksi, seminaariin osallistunut kansanedustaja Anni Sinnemäki sanoo.

- Suomalais-ugrilaisista alueista eniten kansainvälistä huomiota on saanut Marinmaa, jonka tilannetta on käsitelty Euroopan parlamentissa toukokuussa 2005 sekä Suomen ja Venäjän presidenttien välisissä keskusteluissa elokuussa 2005. Tasavallan oppositiovoimat ovat joutuneet pahoinpitelyjen ja poliittisesti motivoituneiden oikeustoimien kohteeksi, itämerensuomalaisen kielentutkimuksen professori Riho Grünthal toteaa.

Vetoomuksen allekirjoittajien mukaan Suomella on erityinen velvollisuus pitää Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen asemaa esillä Venäjän kanssa keskusteltaessa. Presidentit tapaavat huomenna 19.10.2006 autossa matkalla Lahteen.

Vetoomus kokonaisuudessaan

Lisätietoja:
Anni Sinnemäki puh. 050 511 3166