Helsinkiläiset Vihreät kansanedustaja-valtuutetut Tuija Brax, Anni Sinnemäki ja Osmo Soininvaara:

SIPOONKORVESTA JA ALUELIITOKSESTA YHTÄAIKAINEN PÄÄTÖS

- Kirjallinen kysymys Sipoonkorven kansallispuiston aikataulusta



Sipoonkorpi edustaa uusmaalaista metsäluontoa parhaimmillaan ja on tärkeä virkistys- ja ulkoilualue kaikille pääkaupunkiseutulaisille. Tästä huolimatta Sipoonkorpi on jatkuvasti ollut asuntorakentamisen paineen alla. Keskustelua Sipoonkorven asemasta tullaan käymään myös alueliitoshankkeen yhteydessä, koska Sipoonkorven eteläinen reuna on mahdollisella alueliitosalueella.

Helsinkiläisten Vihreiden kansanedustajien ja kaupunginvaltuutettujen Tuija Braxin, Anni Sinnemäen ja Osmo Soininvaaran mielestä kansallispuistosta ja alueliitoksesta pitää päättää samanaikaisesti. He jättivät tänään 11.7.2006 aiheesta kirjallisen kysymyksen valtioneuvostolle.

- Kansallispuiston perustamisesta ja alueliitoksesta tulee päättää samanaikaisesti, jotta huoli virkistysalueista ja tärkeistä metsistä ei varjosta alueliitospäätöstä. Ratkaisemalla alueen luonnonsuojelun ja muun maankäytön suuret linjat yhdellä kertaa varmistetaan sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta tasapainoinen kokonaisuus, Sinnemäki sanoo.

- Helsinki on tunnustanut Sipoonkorven merkityksen ja sitoutunut suuntaamaan metron linjausta ja maankäyttöä niin, ettei Sipoonkorven suojelu tai viheryhteydet vaarannu. Nyt on otollisin hetki käydä neuvottelut valtion ja maanomistajien välillä kansallispuistoon liitettävistä maista, koska alueen merkittävimmät maanomistajat ovat Helsingin ja Vantaan kaupungit, Sinnemäki jatkaa.

Ministerin 3.8.2006 antama vastaus kysymykseen
Suomen luonnonsuojeluliiton kannanotto Ympäristöministeriölle

Lisätietoja:
Anni Sinnemäki puh. 050 511 3166
Tuija Brax puh. 050 511 3115
Osmo Soininvaara puh. 050 511 3021