Puheenvuoro lähetekeskustelussa valtiontalouden kehyksistä 28.3.2006 Kansanedustaja, valtionvarainvaliokunnan jäsen Anni Sinnemäki Eriarvoistumiskehitys jatkuu näillä päätöksillä Tuoreen "Suomalaisten hyvinvointi 2006" -tutkimuksen mukaan pohjoismainen hyvinvointivaltio natisee liitoksissaan. Tutkijoiden arvio viime vuosien hyvinvointikehityksestä on tyly: Eriarvoisuus on lisääntynyt, suhteellinen köyhyys on kasvanut ja politiikka on sirpaloitunut projekteiksi ja hankkeiksi. Sosiaalipolitiikan näkökulmasta valittu talouspoliittinen linja johtaa loogisesti tuloerojen ja muunkin eriarvoisuuden lisääntymiseen yhteiskunnassa. Faktat puhuvat puolestaan. Nykymenolla pohjoismaisen hyvinvointivaltion erityispiirteet liudentuvat, vaikka hallitus tai tasavallan presidentti puheiden tasolla muuta väittäisivät. Voi vain ihmetellä, kuinka kauan kupla jatkaa olemassaoloaan. Eriarvoistumiskehitys on tapahtunut aikana, jona sosiaalidemokraatit ovat olleet keskeisessä hallitusvastuussa. Minimiäitiyspäivärahaa, työmarkkinatukea ja opintotukea on korotettava Tutkimukset osoittavat myös sen, miten eri väestöryhmien asema on kehittynyt. Samalla kun suurin osa suomalaisista voi entistä paremmin, riskiryhmiin kuuluvien tilanne on vaikeutunut. Riskiryhmässä ovat työttömien lisäksi ne, joiden työsuhteet ovat määräaikaisia tai osa-aikaisia. Lapsiperheiden köyhyys kasaantuu yksinhuoltajaperheisiin, monilapsisiin perheisiin ja perheisiin, joissa on aivan pieniä lapsia. Vihreä eduskuntaryhmä on vetänyt jo aiemmista tutkimustuloksista omat johtopäätöksensä ja esittänyt viime vuoden elokuussa julkaistussa köyhyyspaketissaan minimiäitiyspäivärahan, työmarkkinatuen ja opintotuen korottamista. Näiden toimenpiteiden pitäisi välttämättä olla osa myös hallituksen nyt eduskuntaan tuomaa valtiontalouden kehystä. Hallitusohjelmaan selvät tavoitteet tulonjaolle ja palveluiden saavutettavuudelle Köyhyys ei ole vain tulojen niukkuutta, vaan se tuntuu ruumiissa huolena, epätietoisuutena tulevaisuudesta. Köyhyyteen liittyy se, ettei ole mahdollista suunnitella omaa tulevaisuuttaan, köyhyys on sairastamista ja syrjäytymistä yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Köyhyyden pitäisi olla myös poliitikoille konkreettinen asia. Tulonjaon tasaisuus, palveluiden tasa-arvoinen saavutettavuus ja köyhyys ovat kaikki mitattavia suureita. Poliitikkojen täytyy kyetä selvästi kertomaan, millaisia tasoja he tarkoittavat, kun he puhuvat hyvinvointivaltiosta. Nykyiset lähinnä tahtotilaa tai suuntaa ilmaisevat lauseet, kuten se että puheissa sanotaan hyvinvointivaltio, hyvinvointivaltio, hyvinvointivaltio, ei ole tavoitteiden asettamista. Uutispäivä Demarin kolumnit eivät ole hallituspolitiikan ytimessä, vaan lehdissä ilmaistut vaatimukset jäävät harhaanjohtaviksi toiveiksi hallituksen toiminnan arjessa. Seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan on välttämätöntä kirjata selvät määrälliset hyvinvointitavoitteet, joihin hallitus sitoutuu. Sen jälkeen keskustelu etuuksien tasoista ja palveluiden rahoituksesta voi mahdollisesti asettua uomaan, jossa pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla on selviytymisen mahdollisuuksia. Kehysten on sopeuduttava asetettuihin poliittisiin tavoitteisiin eikä päinvastoin, kuten tällä hallituskaudella on tapahtunut. Kehitysyhteistyömäärärahat on nostettava sovitulle tasolle Ottaen huomioon, ettei hallitus ole kantanut vastuuta suomalaisesta köyhyydestä, ei ehkä ole yllättävää, ettei se ole myöskään vastannut kehityspoliittisesta vastuustaan. YK:n vuosituhattavoitteet ovat sopimus, jossa eri osapuolilla on omat velvoitteensa. Varakkaiden maiden velvollisuuksiin kuuluu osoittaa bruttokansantulostaan 0.7 prosenttia kehitysyhteistyöhön. Tässä Suomi on epäonnistumassa. Vuosituhattavoitteista ensimmäinen on äärimmäisen köyhyyden poistaminen maailmasta. Tämä globaali köyhyys tuntuu ihmisen ruumiissa nälkänä, epätoivona omien lasten terveydestä ja väsymyksenä jaloissa, koska vettä joutuu hakemaan kaukaa. Köyhyys ajaa ihmisiä muuttamaan, eikä muuttoliikettä voida kestävällä tavalla hillitä muuten kuin kehitystä tukemalla. Huoli Suomen vastuuttomuudesta on laajalti jaettu, presidentti Halonen vaati virkaanastujaispuheessaan, että kehyspäätöksessä pidetään kiinni 0.7 %:n tavoitteesta, eduskunnan enemmistö on useaan kertaan vahvistanut tukensa tavoitteen toteuttamiselle ja kansalaiset ovat olleet laajalla rintamalla aktiivisesti liikkeellä asian puolesta. Suomen kansainvälisen uskottavuuden ja kehitysyhteistyön laadun varmistamiseksi eduskunnan tulee sopia sitovasta aikataulusta, jolla 0.7 prosenttia vuonna 2010 saavutetaan.