| Kirkon Ulkomaanavun
Changemaker-verkoston telttaleirin avauspuhe 6.3.2006 Hyvät muutoksentekijät ja muut läsnäolijat, Köyhyydessä ei ole kysymys vain siitä, elääkö ihminen alle dollarilla päivässä. Kysymys on vaikutusmahdollisuuksista, edellytyksistä parantaa omaa elämäänsä. Köyhyys tuntuu ihmisen ruumiissa: näläntunteena, huolena tai epätoivona omien lasten terveydestä, väsymyksenä jaloissa koska vettä joutuu hakemaan kaukaa. Vuosituhattavoitteista ensimmäinen on äärimmäisen köyhyyden poistaminen maailmasta. Vuosituhattavoitteet ovat sopimus, jossa eri osapuolilla on omat velvollisuutensa. Varakkaiden maiden velvollisuuksiin kuuluu osoittaa bruttokansantuotteestaan 0,7 prosenttia kehitysyhteistyöhön. Suomi ei ole toteuttanut tätä velvollisuuttaan. Miksi ei? Tämänhetkinen hallitus on ohjelmassaan sitoutunut saavuttamaan tuon tavoitteen vuonna 2010. Presidentti Halonen vaati virkaanastujaispuheessaan, että kehyspäätöstä tehtäessä 0,7 tavoitteesta pidetään kiinni. Eduskunnan enemmistö on useaan kertaan vahvistanut tukensa tuolle tavoitteelle, muun muassa edellisen kehyspäätöksen yhteydessä. Enemmistö kansanedustajista on allekirjoittanut hallitukselle osoitetun kirjallisen kysymyksen, jossa vaadittiin selkeää aikataulua tavoitteen saavuttamiseksi. Tuosta aikataulusta tulee sopia hallituksen kehyspäätöksessä, josta valtionvarainministeri ja kauppa- ja kehitysministeri neuvottelevat tänään. Suomella on siis kaikki mahdollisuudet hoitaa velvollisuutensa tässä asiassa. Kunnioitan päätöstänne muuttaa viikoksi Rautatientorille. On mahdollista että juuri tämä teko saa lupaukset muuttumaan todellisuudeksi. Julistan tämän telttakylän avatuksi. |