kuva_2.jpg
Eduskuntavaalit 2007
Vaalit 2007
25.02.2007 03:49

thumb_sinnemki_net_99412juliste.jpg
Olen 33-vuotias Vihreiden kansanedustaja Helsingin Alppilasta.

Olen motivoitunut ja innostunut jatkamaan työtäni, minkä vuoksi olen ehdolla kolmannelle kaudelle eduskuntaan.

Vaaliteemani eduskuntavaaleissa 2007 ovat:



1. Tarvitaan aikaa, ei lisää tavaraa

Luonnonvarojen liikakäyttö ei ole onnellisuuden edellytys. Sen sijaan tarvitsemme aikaa läheisille ja muille tärkeille asioille.
Tulevassa eduskunnassa haluan ajaa politiikkaa, joka rakentaa kestävää ja oikeudenmukaista taloutta. Ihmisille on tuotettava hyvinvointia nykyistä tasa-arvoisemmin ja ekologisemmin. Etelä-Suomen lajirikkaat metsät pitää suojella ja ilmastonmuutosta pahentava energiankulutuksen kasvu saada aisoihin.

2. Vaurastuminen kuuluu kaikille

Yhteiskunnan vaurastumisen pitää näkyä kaikkien suomalaisten elämässä. Lapsiperheiden, opiskelijoiden, työttömien ja eläkeläisten perusturvaa on parannettava. Teen parhaani, jotta pätkätyöläiset ja apurahalla työskentelevät pääsevät kunnon sosiaaliturvan piiriin. Terveyspolitiikan pitää olla oikeudenmukaisempaa. Tuloerojen tasaaminen on pitkään kuulunut suomalaiseen perinteeseen, eikä siitä ole syytä luopua.

3. Kulttuuri on hyvinvointia

Yhteiset kulttuurikokemukset ja julkiset tilat rakentavat hyvää yhteiskuntaa. Kirjastot, teatterit ja suomalainen elokuva eivät synny itsestään. Haluan, että kulttuuri saa riittävästi rahoitusta koskettaakseen ja yhdistääkseen ihmisiä myös tulevaisuudessa.

4. Maailma Suomessa

Kuilu maailman rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. Samaan aikaan suomalaiset liikkuvat maailmalla enemmän kuin koskaan. Myös Suomeen tullaan keikkatöihin, parisuhteen perässä ja jotkut tulevat pakolaisina. Haluan Suomen, joka käyttää vähintään 0,7 prosenttia BKT:sta kehitysyhteistyöhön. Haluan maan, jonne niin Nokian insinöörit kuin afganistanilaiset turvapaikanhakijatkin ovat tervetulleita.


Lisäksi maailmassa on monta tärkeää asiaa, joista eduskunta päättää. Ainakin nämä ovat minulle ensi vaalikaudella tärkeitä:

Opintoraha ylös
Sipoonkorpi suojeltava
Perheen sisäinen adoptio
Ekologinen verouudistus
Vanhemmuuden kustannukset tasattava
Suurempi pakolaiskiintiö
Kädellisten eläinkokeet kiellettävä

 
Annin tukijoita
07.03.2007 02:00

Annin tukiryhmässä on monenlaisia ihmisiä ja heillä monenlaisia rooleja. Yksi kerää kirjoja Unelmien keskustakirjastoon, toinen jakaa flyereitä, kolmas taittaa esitteitä. Tule mukaan tukiryhmään lähettämällä meiliä Liisa Selveniukselle: liisa.selvenius[a]helsinki.fi!


annukkaberg.jpg

Annukka Berg, tutkija
Anni on viisas. Annilla on hyvä näkemys siitä, mikä on tärkeää ja kaunista. Siksi haluan kuulua Annin tukiryhmään. Itse olen tällä hetkellä 28-vuotias apurahatutkija Helsingin Käpylästä. Teen väitöskirjaa kestävän kulutuksen ja tuotannon politiikasta. Jo työni takia ympäristöasiat sekä globaalit oikeudenmukaisuuskysymykset ovat minulle tärkeitä. Olen tutustunut Anniin,
kun aiemmin työskentelin eduskunnassa kansanedustajan avustajana. Seurattuani Annin työtä läheltä olen vakuuttunut hänen kyvyistään. Anni tekee ihmisten arjesta parempaa ­ niin Suomessa kuin kaikkialla muuallakin maailmassa.


leenahernesniemi.jpgLeena Hernesniemi, aktivisti
Olen 24-vuotias aktivisti ja rockmusiikin suurkuluttaja. Tutustuin vuosia sitten julkisuuden kautta sanoittaja-Anniin. Myöhemmin tultuani mukaan Vihreiden toimintaan tutustuin kansanedustaja-Anniin ja sitten hieman myös yksityis-Anniinkin. Pidän kansanedustaja Sinnemäen tyylistä todella paljon ja mielestäni hän olisi jo aivan uskottava ministeri. Hämmästyn aina, kun kuulen, miten paljon Anni tietää vaikkapa valtion taloudesta ja miten hän osaa tulla toimeen hankalienkin poliitikkojen kanssa.



villekajanne.jpgVille Kajanne, ylitarkastaja (34 v.)
Suurin meitä koskettava kehityskaari on ilmasto-oloissa tapahtunut muutos . Ilmiö on uusi, enkä jaksa uskoa, että vanhat suuret puolueet suhtautuisivat asiaan tarpeeksi vakavasti. Kansalaiset eivät voi riittävästi vaikuttaa ilmastokysymykseen, ellei hallituksemmekaan sitä tee. Suomessa jaksetaan aina muistuttaa, että pieni kansakunta ei voi näihin asioihin vaikuttaa. Itse ajattelen, että kukaan kansanedustaja ei voi yksinään muuttaa maailmaa, mutta kaikkien tulisi pienien tekojen ja ponsien kautta siihen pyrkiä. Annin teemat mm. vanhojen metsäalueiden suojelusta, julkisen liikenteen kehittämisestä ja ruuhkamaksujen käyttöönotosta ovat esimerkkejä toimenpiteistä, jotka ovat hyödyllisiä ja realistisesti toteutettavissa.

Helsinkiläisenä minua on aina nyppinyt, että erityisesti suurimpien puolueiden helsinkiläisedustajat eivät ole aidosti helsinkiläisiä. Helsinkiläisten edut eivät ole heille tärkeitä, vaan poliittiset tavoitteet ovat jossain aivan muualla. Syntyperäiselle helsinkiläisedustajalle ei tarvitse vuolla tikusta asiaa, keskustelu on vaivatonta ja informaatio ei vääristy. Anni tuntee Helsingin erityisolosuhteet ja uskon, että hän ottaa ne huomioon myös valtakunnallisen päätöksenteon yhteydessä.

Kirjallisuus on osaa ilmaa jota hengitän. Ilman hyvää kirjaa en jaksaisi päivääkään. Julkinen, kaikille yhteinen kirjastomme on tärkeimpiä palveluitamme. Erilaisten tallenteiden kysynnän lisääntyessä tulee myös huolehtia perinteisen kirjallisuuden valikoimien ajanmukaisuudesta ja kattavuudesta. Itse sorrun helposti ostamaan divareista teokset, joista olen kiinnostunut, mutta kirjastojen ilmapiiri ajattomuudessaan ja viihtyisyydessään saa minut astumaan niihin yhä uudelleen. Annin teemat vapaasta oleskelusta keskustakirjastossa ja laajempi näkemys kaupunkitilasta, joka tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen ja hiljentymiseen tai erilaisiin kulttuuritapahtumiin ilman ostopakkoa, ovat tärkeämpiä kuin yleensä ymmärretään ja koskettavat myös ihmisiä, jotka eivät niitä osaa kaivata. Ei ideaparkki-ilmastoa Helsinkiin!
Annin poliittinen kokemus ja kirkas ideologia yhdistettynä runoilijasielun luovaan prosessiin ja ilmaisuun ovat Arkadianmäellä muuten tuntematon yhdistelmä. Raikas olemus saa useat virheellisesti epäilemään Annin asiantuntemusta ja paneutumista. Annin teemat työterveyshuoltopalvelujen osoittamisesta työttömille ja perusmielenterveyshoidon takaamisesta tai maahanmuuttajien sopeuttamispalveluista osoittavat kykyä jalostaa yleishumaani maailmankatsomus toteuttamiskelpoisiksi poliittisiksi tavoitteiksi.
Samantapaisen maailmankuvan pohjalta on melkein liian helppoa tukea Annin työtä. Uskon kuitenkin, että Annin ajamien asioiden kautta pääsemme kestävämmän kehityksen tielle, mutta ennen muuta onnellisempien ihmisten Helsinkiin.


elinakorhonen.jpgElina Korhonen, koordinaattori Väestöliiton kansainvälisen toiminnan osastolla
Asun Länsi-Pakilassa miehen, koiran ja omenapuun kanssa. Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri ja työskentelen Väestöliitossa kansainvälisen toiminnan osastolla. Olen jo toista kertaa mukana Annin vaalikampanjassa. Arvostan Annin ahkeruutta, tinkimättömyyttä ja rohkeutta. Hän on poliitikkona ylittänyt kaikki ne odotukset, joita omalle ehdokkaalle voi asettaa. Annin puolesta ei oikeastaan tarvitse edes puhua. Annin tekemä työ riittää todisteeksi siitä, että hän on kansanedustajan paikkansa ansainnut!


liisalithovius.jpgLiisa Lithovius, toimittaja
Olen 40 vuotta työelämässä viihtynyt naisihminen ja tienannut suurimman osan leivästäni kirjoittajana. Siinäpä syy, miksi alun perin kiinnostuin Annista: hänen runonsa ja laulunsa osuvat ja kertovat syvästi inhimillisestä ajattelusta. Sitä ihmisen kokoista ajattelua ja kirkasotsaista halua rakentaa hyvää tulevaisuutta olen hänen poliittisissa toimissaan koko ajan nähnyt. Myös yksinhuoltajan arjen tuntemus kasvattaa kummasti käytännön järkeä - kuten itsekin
kokemuksesta tiedän. Arvostan myös hänen asiallista tyyliään: itsekorostusta ei tarvita, asia on tärkeä. Tieto yksinään voi johtaa vääriin valintoihin; taiteen tekeminen onkin hyvä pohja inhimillisen politiikan edistämiselle. Siksi haluan, että Anni jatkaa hyvää työtään eduskunnassa.


jussi.jpgJussi K. Niemelä, tietokirjailija-toimittaja
Olen 40-vuotias tietokirjailija, toimittaja ja sanoittaja Helsingistä. äänestin Annia jo viime eduskuntavaaleissa ja kunnallisvaaleissa. Anni edustaa cityvihreiden joukossa poikkeuksellista tietämystä metsäekologiasta ja samalla hän pitää pienen ihmisen puolta. Anni on mukava, karismaattinen, älykäs, positiivinen ja määrätietoinen. Olen myös aina arvostanut Annin tekstejä; niissä sanotaan paljon tärkeitä asioita vähin elkein. Ministeriainesta.


meripekkanen.jpgMeri Pekkanen, toimintaterapian opiskelija
Olen 28 -vuotias. ekourbaani helsinkiläinen ja opiskelen toimintaterapeutiksi Stadiassa. Yläasteikäisenä meinasin ruveta isona presidentiksi, mutta naispresidenttiyden ja julkisuuden haittapuolien hahmotuksen myötä hylkäsin ajatuksen. Vihreiden kampanjat, pelastuslautakunnan jäsenyys ja yhteiskunnallisen keskustelun käyminen kotona, koulussa ja kaduilla ovat minun tapani muuttaa maailmaa. Suhtaudun kunnianhimoisesti myös toimintaterapian ammattikunnan mahdollisuuksiin yhteiskunnallisena vaikuttajana ja näen sosiaalialan koulutuksen kehittämisessä potentiaalia asennemuutostyön välineenä.

Anni on ollut ehdokkaani ja edustajani poliittisen uransa alusta saakka. Näkemyksellisyys, maanläheisyys, nopeus ja olennaisen taju ovat ihailemiani ominaisuuksia ja tuottavat kestäviä ratkaisuita. Anni ei myöskään ota itseään liian tosissaan, vaikka suhtautuu tehtäväänsä vakavasti. Huumori on tehokasta vastapainoa pompöösille politiikalle ja tuo suhteellisuudentajua päätöksentekoon.


sannasivonen.jpgSanna Sivonen, kirjastovirkailija
Olen 33-vuotias teologi ja kahden lapsen äiti. Uskoni kirkkoon olen menettänyt jo ajat sitten, ja nyt toimin kirjastossa kirjastovirkailijana. Ilokseni olen huomannut kirjaston edustavan niitä arvoja, joita olisin aikoinani toivonut kirkonkin edustavan, muun muassa moniarvoisuutta ja eri ihmisryhmien välistä tasavertaisuutta. Annin tavoin uskon, että kulttuuri kuuluu kaikille ja että kirjastossa on tilaa jokaiselle. Tuen Annia, sillä Anni on ihana ja oikeassa.


liisaselvenius.jpgLiisa Selvenius, opiskelijapoliitikko ja juristi-biologi
Olen 28-vuotias helsinkiläinen juristi-biologi. Tutustuin Anniin opiskelijapolitiikan kautta, mm. tehdessäni viime vuonna Nouse jo! -opintorahakampanjaa SYL:n hallituksen jäsenenä. Anni erottui kansanedustajien suuresta joukosta asiantuntevuudellaan ja rehellisyydellään. Muistan olleeni hiukan ennakkoluuloinen, kun Anni ensimmäisen kerran valittiin eduskuntaan; en oikein osannut innostua "julkkisehdokkaasta". Sittemmin olen saanut ilokseni huomata, että Annissa on sellaista rohkeutta, suoraselkäisyyttä ja intoa, jota Arkadianmäellä tarvitaan. On ilo olla mukana tekemässä Annin kampanjaa. Eduskunta tarvitsee Annia!


jarkkotontti.jpgJarkko Tontti, kirjailija-lakimies
Olen 35-vuotias kirjailija ja lakimies. Miksikö tuen isosti Annia? En vain siksi, että runoilijoita ei ole senaattoreina koskaan liikaa. Vaan ennen kaikkea siksi, että yllätyn yhä uudelleen Annin kyvyistä poliitikkona. Valtiovarainvaliokunta on eduskunnan vaativimpia paikkoja. Anni on pystynyt siellä toistuvasti pistämään luun kurkkuun kokoomuksen poitsuille ja osoittamaan, että kokoomuksen maine tiukkana talouspuolueena on tyhjän päällä. Kun luovan ihmisen ennakkoluulottomuus yhdistyy luontaiseen poliittiseen lahjakkuuteen ja pitkään kokemukseen on tuloksena, niin, kuningatarsarjan poliitikko.


tapio_vilkama.jpgTapio Vilkama, Venäjän asiantuntija
Keski-ikäisestä elämästäni kaksi kolmasosaa olen elänyt Helsingin pääkaupunkiseudulla ja kolmasosan maailmalla (eninten NL/Venäjällä), koulutukseltani kielitieteilijä-humanisti (lähes sama kuin Anni), toiminut lukuisissa maissa eri tyyppisissä kansainvälisiin suhteisiin liittyneissä tehtävissä. Nykyisin toimin Suomi-Venäjä -seuran määräaikaisena projektisihteerinä ja asun Herttoniemenrannassa. Tutustuin Annin poliittiseen vaikuttamiseen vasta vähän ennen hänen ensimmäistä eduskuntakauttaan, tuolloin passiivisesti tiedostamatta, että olin jo ehtinyt nauttia hänen runoilijan luomistyönsä tuloksista aiemmin. Nyt viime vuoden lopulla eduskuntavaalien lähestyessä, oltuani aina politiikasta kiinnostunut (aktiivisemmin teini- ja opiskelijapolitiikassa) päätin pyrkiä tukemaan jotain minulle läheistä ehdokasta. Osallistuttuani pari kertaa kuluvan kampanjan alkupuolen vaalitilaisuuksiin olen huomannut, että Anni ja hänen vaaliteemansa erottuvat myönteisesti, ei vain henkilökohtaisella asiantuntevuudella ja rehellisyydellä, vaan myös kyvyllä käyttää sanan miekkaa runoilijan kykyjensä tukemana. Olen huomannut Annissa olevan eduskuntatyössä tarvittavaa rohkeutta, henkistä voimaa ja luovaa energiaa. Toivonkin voivani olla mukana tekemässä Annin kampanjaa. Uskon, että voimme saada yhä useamman potentiaalisen äänestäjän vakuuttumaan siitä, että Annin panos Eduskunnassa on välttämätön seuraavallakin kaudella!


Annin äänestäjiä ja kommentoijia muualla verkossa

Mitluana - Annin fanitusta

" -- minä tunnustan avoimesti fanittavani (muiden muassa) Anni Sinnemäkeä. Hän on yksi niistä ihmisistä, joka on osoittautunut mielikuviakin mahtavammaksi ja upeammaksi tyypiksi."

Tommi Laitio - Real

"I have met her a few times. She is generally interested in the world. She seems to throw herself into the issues she works for. Most importantly when it comes to image, she is a real person. --"

Elämää ratin takana - Tuokio politiikkaa

"Anni, olet saanut ääneni jos ihan oikeasti otat ruuhkamaksut asiaksesi. Tai voisit saada sen muutenkin, koska täytät kolme pääkriteeriä jolla ääneni annan: nuori, nainen ja vihreä. Mutta noilla teeseillä olisit juuri se nuori nainen, kunhan vain otat asian esille myös esim. blogissasi, sen sijaan että haikailet jonkun keskustakirjaston perään."


 
Parliament Election of 2007
14.03.2007 23:18
thumb_sinnemki_net_99412juliste.jpgI’m a 33 year old Member of Parliament and co-chairperson of the Green League from Helsinki. I live with my daughter Siiri in Alppila in Helsinki. My education is Bachelor of Arts, Russian literature.

I have worked in the Parliament since 1999, especially in the Finance Committee, but also in the Environment Committee, Defence Committee and the Grand Committee.

I’m extremely motivated and enthusiastic about continuing the work for a happier and a more ecological Finland.

In the Parliament Election of 2007 this Spring I want to pay attention to the following four topics:

1. We need more Time, not material Things


The excessive use of natural wealth is not a key to happiness. Instead of material things we need more time for our nearest and dearest and for other important issues. In the new Parliament I want to carry out a way of politics that builds a sustainable and fair economy. The forests, rich in species, in southern Finland, need to be protected and the growth of energy consumption that increases the climate change must be kept under control.

2. Prospering is for everybody


The increased prosperity of the society has to become a part of all lives in Finland. The basic security of families with children, students, unemployed and pensioners has to increase. I will do all in my power to make the life of part-time employees and those who work on grants better; they deserve to get under the same social security umbrella than others. The health politics has to be fairer. The income disparity is a long tradition in Finland, and there is no reason to abandon it.

3. Culture is a Part of Wellbeing

Common cultural experiences and public spaces build a good society. Libraries, theatres and Finnish movies don’t appear by themselves. I want that culture gets enough financing so that it can touch and move people even in the future.

4. The World in Finland

The gap between the rich and the poor is growing. At the same time, more and more Finnish people move around in the world than ever before. People even come to Finland to work for short-time projects, to join their loved ones and some come as refugees. I want a Finland, which will put at least 0,7% to development cooperation. I want a Finland where both engineers of Nokia and refugees from Afghanistan are equally welcome.

Furthermore there are many important things that the Parliament decides. Among others, the following ones I will continue to work strongly for:

Increased student allowance
Sipoonkorpi-forest has to be protected
Adoption within the family
An ecological tax reform
The use of primates as research animals must be stopped


You can find out from my calendar where I am and when you can meet me.

My Parliament Election Campaign is run by a support team , into which you are cordially invited. Please contact the co-ordinator of the Campaign Ms. Liisa Selvenius, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen or +358 50 410 4201, she is happy to give you further information if you want to be on the mailing list or if you want to join the support team.
 
Valet 2007
13.03.2007 03:41
thumb_sinnemki_net_99412juliste.jpg
Jag är en 33-Hakanierig riksdagsledamot från Helsingfors, viceordförande för De Gröna.

Jag bor i Alphyddan med min dotter Siiri. Jag är hum.kand. med rysk litteratur som huvudämne.

I Riksdagen har jag arbetat sedan 1999, speciellt i Finansutskottet, men även i Miljöutskottet, Försvarsutskottet och Stora Utskottet.

Jag är motiverad och ivrig att fortsätta mitt arbete för ett lyckligare och mera ekologiskt Finland.

I riksdagsvalet våren 2007 vill jag speciellt lyfta fram fyra teman: