|

|
28.07.2010 10:14
Tiukassa taloustilanteessa muuttuu keskustelu politiikassa ja kahvipöydässä helposti kovemmaksi. Nettipalstoilla, varsinkin nimimerkkien suojista puheet ovat yleensä kovia. On huolehdittava ensin omista ja vasta sitten ajateltava muita. Entistä useammin omat murheet pistetään ennen kaikkea muiden syyksi. Kesän aikana ei ole jääty enää puheisiin. Pride-kulkuetta vastaan tehty kaasuisku, Setan ja perussuomalaisten toimistoihin kohdistunut ilkivalta sekä useat vihahyökkäykset maahanmuuttajien omistamiin ravintoloihin kertovat siitä, mitä olen jo pidempään pelännyt: vihapuhe luo maaperää vihan teoille. 23.05.2009 12:10
Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki korosti kaikkien työntekijöiden oikeuksien takaamista Vihreiden vaalikasvihuoneen avajaisissa Helsingissä lauantaina. 20.04.2009 18:18
Helsingistä Rovaniemelle, Porista Kuopioon kurkottavalla kiertueella voit tutustua Vihreiden tulevaan, toukokuun 2009 puoluekokouksessa valittavaan uuteen puoluejohtoon. Mukana iloisella kahvilakiertueella on paitsi puheenjohtaja-, varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaita, myös koko joukko upeita eurovaaliehdokkaita. Kiertue käynnistyy tänään Tampereelta klo 16.30-18.30. Paikkana on Wayne's Coffee, joka sijaitsee Kauppakeskus Siperiassa. Tutustu Vihreä Suomi -kiertueeseen - www.vihreat.fi/vihreasuomi » 03.03.2009 11:48
Suomessa ei käydä nyt ensimmäistä kertaa reipashenkistä keskustelua maahanmuuttoasioista. Lainaan eduskunnan täysistuntopöytäkirjaa vuodelta 1998. |