kuva_5.jpg
01.09.2010 13:30

Suomi on kansainvälisesti vertaillen pienten tuloerojen maa. 1990-luvun alusta alkaen tuloerot ovat kuitenkin meilläkin kasvaneet, aina taantumaan saakka. Yhteiskunnassa on ollut laaja tuki sille, että tuloerojen kasvua hillitään progressiivisen tuloverotuksen avulla.

Nyt meneillään on Vihreä verouudistus, jossa hallitus on siirtänyt verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutus- ja ympäristöveroihin. Ansiotuloverojen tuotto valtiolle on nyt samaa tasoa energia- ja ympäristöverojen tuoton kanssa. Siirtoa on kompensoitu pienituloisille etuuskorotuksilla ja kunnallisveron perusvähennyksellä, joka vastaa 20 euron korotusta peruspäivärahaan.

Verokeskustelu on sähköistynyt viime aikoina paitsi vihreän verouudistuksen ympärillä, myös sen vuoksi, että tulevat vaalit ovat verovaalit. Valtiontalouden tasapainottaminen vaatii kaikilta puolueilta rohkeita avauksia siitä, mitä veroja nämä ovat valmiita korottamaan.

Tagit: talous verotus
27.07.2010 13:17

Porin Suomi Areenalla pidettiin ensimmäinen puheenjohtajien vaalitentti ennen ensi kevään vaaleja. Talouspolitiikasta puhuttiin, mutta kannanotot jäivät keskustelun tuoksinassa vielä aika epämääräisiksi. Helmi taisi olla Timo Soinin linjaus "eroosiota on kitkettävä ja köyhyyttä tutkittava".

Talouslinjojen epämääräisyys ei ole hyvä tilanne, kun kaikki tietävät, että ensi kaudella ei tehdä pelkästään mukavia päätöksiä. Talouden taantuman, julkisen velan ja ikääntymisen yhdistelmä tarkoittaa, että rahat ovat vähissä. Puolueiden pitää mahdollisimman selkeästi sanoa, mitä he haluavat tehdä vaalien jälkeen. Esimerkiksi puheenjohtaja Soinin jutut ovat kyllä hauskaa kuultavaa, mutta sisältö on vähissä.

21.09.2009 08:26

Seuraava hallitus kiristää verotusta. Tästä kaikki puolueet näyttävät olevan yksimielisiä. Halu huolehtia yhteiskunnan palveluista ja valtiontalouden tasapainosta vaativat tätä. Poliittinen kädenvääntö käydään siitä, miten veroja kiristetään. Puolentoista vuoden päästä käydään verovaalit.

27.08.2009 22:24

Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki on kohtuullisen tyytyväinen juuri päättyneen budjettiriihen tuloksiin. Kunnallisveron perusvähennyksen korottaminen on veroratkaisuna sosiaalisesti oikeudenmukainen. Ratkaisut arvonlisäverossa vahvistavat osaltaan veropohjaa, mikä turvaa esimerkiksi sosiaaliturvaa ja kuntien palveluita. Työllisyysmäärärahojen osalta hallitus on reagoinut tämänhetkiseen tilanteeseen.

31.03.2009 09:10

Maailmantalous supistuu. Valtiontalouden kehysten laatiminen tuleville neljälle vuodelle on näissä olosuhteissa haastava tehtävä. Päivittäiset talousuutiset ovat hyytävää kuultavaa. Näitä madonlukuja on edellisissä puheenvuoroissa jo käyty läpi.

26.03.2009 12:15
Viikon talousennusteet ja työttömyysluvut olivat karuja. Hallituksen kehysriihessä etsittiin linjauksia, joilla selvitään kasvavan työttömyyden ja julkisen talouden nopean velkaantumisen tilanteesta. Huolena oli myös suuriin vaikeuksiin ajautunut kuntatalous. 
25.08.2008 13:22
Vihreän eduskuntaryhmän kesäkokous pidettiin 21.-22.8. Pirkanmaalla. Kokouksessa julkaisiin myös Vihreiden verolinjaukset hallituksen budjettiriihtä varten. Tärkeimpänä viestinä on veronkevennysten kohdentaminen pieni- ja keskituloisille sekä alkoholiveron kiristäminen. http://www.vihreat.fi/fi/verolinjaukset
Tagit: talous verotus
25.08.2008 13:10
Budjettisyksyn yksi kuumista aiheista on tuloverotuksen keventäminen. Olen asiassa samoilla linjoilla kuin keskustan eduskuntavaaliohjelma, jossa todettiin: "Työllisyysvaikutusten vuoksi on perusteltua painottaa verokevennykset pieni- ja keskituloisiin."
23.05.2008 13:34
Talouspolitiikan lähiajan suurten kysymysten kärjessä ovat veronalennusten ajoitus ja kohdennus sekä valmistautuminen vuoden 2010 työmarkkinakierrokseen.
Tagit: talous verotus
12.02.2008 16:33
Tämän vuoden valtiopäiville näyttää kokoontuneen eduskunta, joka on täynnä vihreitä yli puoluerajojen.
18.09.2007 18:20

Ensi vuoden talousarviossa ilmastonmuutokseen reagoidaan myös veropolitiikalla. Energiaverojen 300 miljoonan euron korotus on pitkästä aikaa ensimmäinen kerta, kun ekologisessa verouudistuksessa edistystään Suomessa.

15.11.2006 02:00
Pari viikkoa sitten lasten ja nuorten asioiden kanssa työskentelevät järjestöt antoivat puolueille omat hallitusohjelmatavoitteensa. Tilaisuudessa puolueiden edustajilta kysyttiin, ovatko he valmiita nostamaan alkoholiveroa seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Kaikki vastasivat myöntävästi. Ainakin lastensuojelua ja nuorten elämää tuntevat kansanedustajat ovat siis jo vetäneet omat johtopäätöksensä: Alkoholiveron laskemisen hinta oli lapsille ja nuorille liian kallis.
Tagit: verotus lapset