|
01.09.2010 13:30
Suomi on kansainvälisesti vertaillen pienten tuloerojen maa. 1990-luvun alusta alkaen tuloerot ovat kuitenkin meilläkin kasvaneet, aina taantumaan saakka. Yhteiskunnassa on ollut laaja tuki sille, että tuloerojen kasvua hillitään progressiivisen tuloverotuksen avulla. Nyt meneillään on Vihreä verouudistus, jossa hallitus on siirtänyt verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutus- ja ympäristöveroihin. Ansiotuloverojen tuotto valtiolle on nyt samaa tasoa energia- ja ympäristöverojen tuoton kanssa. Siirtoa on kompensoitu pienituloisille etuuskorotuksilla ja kunnallisveron perusvähennyksellä, joka vastaa 20 euron korotusta peruspäivärahaan. Verokeskustelu on sähköistynyt viime aikoina paitsi vihreän verouudistuksen ympärillä, myös sen vuoksi, että tulevat vaalit ovat verovaalit. Valtiontalouden tasapainottaminen vaatii kaikilta puolueilta rohkeita avauksia siitä, mitä veroja nämä ovat valmiita korottamaan. 21.06.2010 21:31
Koulujen, sairaaloiden ja lapsilisien säilyttäminen vaatii veronkorotuksia tulevalla hallituskaudella. Verotusta tullaan uudistamaan ja vaaleissa käydään keskustelu siitä, miten uudistukset tehdään. Martti Hetemäen verotyöryhmän väliraportti on hyvä lähtölaukaus tälle keskustelulle. 10.05.2010 08:43
Hyvä valtuuskunta, Aivan ensimmäisenä haluan onnitella Caroline Lucasia, ensimmäistä Iso-Britannian vihreää kansanedustajaa! Muissa suhteissa tämä viikko ei ole ollut aivan yhtä hyvä. Puhun tänään lyhyesti ydinvoimasta ja sitten Kreikasta. 27.03.2010 14:21
Yleisestä taloustilanteesta Työttömyys on noussut, mutta nousu ei ole ollut niin rajua kuin olisi voinut tapahtua tuotannon romahduksen perusteella.Työtä on onnistuttu jakamaan. Monet suomalaiset yritykset näyttävät uskovan, että työntekijöistä kannattaa pitää kiinni. Tiistaiset työttömyysluvut antavat aihetta varovaiseen optimismiin. Työttömyyden kasvu saattaa olla taittumassa. Tietenkin kaikki riippuu siitä, onko näkyvissä oleva talouden elpyminen vakaalla pohjalla. Esimerkiksi Tapiola pankin ennuste ei ollut lainkaan näin optimistinen vielä. 26.03.2010 23:52
Taantuma ei onnistunut nujertamaan uusiutuvan energian markkinoita.Esimerkiksi tuulivoiman ja aurinkoenergian lisärakentaminen rikkoivat jälleen vuotuisia ennätyksiä. Pelkkää tuulivoimaa kytkettiin verkkoon enemmän kuin ydinvoimaa viimeisen viiden vuoden aikana. Suomi on korkean osaamisen ja runsaiden uusiutuvien luonnonvarojen maa. Meidän pitäisi olla kärjessä kehittämässä kotimaista uusiutuvaa energiaa, se toisi paljon kaivattuja työpaikkoja myös muutaman suuren kasvukeskuksen ulkopuolelle. 13.11.2009 10:41
Meillä on noin 40 vuotta aikaa rakentaa elämäntapamme uudelleen vähähiiliseksi, energiafiksuksi ja luonnonvaroja vähemmän kuluttavaksi. Kyse on paitsi suurten rakenteiden kuten energiantuotannon uudistamisesta, myös ”jokapäiväisen elämämme solurakenteesta” siis systeemisestä muutoksesta arkisessa elämässämme. 21.09.2009 08:26
Seuraava hallitus kiristää verotusta. Tästä kaikki puolueet näyttävät olevan yksimielisiä. Halu huolehtia yhteiskunnan palveluista ja valtiontalouden tasapainosta vaativat tätä. Poliittinen kädenvääntö käydään siitä, miten veroja kiristetään. Puolentoista vuoden päästä käydään verovaalit. 27.08.2009 22:24
Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki on kohtuullisen tyytyväinen juuri päättyneen budjettiriihen tuloksiin. Kunnallisveron perusvähennyksen korottaminen on veroratkaisuna sosiaalisesti oikeudenmukainen. Ratkaisut arvonlisäverossa vahvistavat osaltaan veropohjaa, mikä turvaa esimerkiksi sosiaaliturvaa ja kuntien palveluita. Työllisyysmäärärahojen osalta hallitus on reagoinut tämänhetkiseen tilanteeseen. 27.05.2009 22:00
Anni on A-plussan haastateltavana työllisyydestä. "Työttömyys kasvaa. Aloittava työministeri Anni Sinnemäki vastaa." http://areena.yle.fi/toista?id=2411794
16.05.2009 14:53
Anni Sinnemäen puhe puoluekokouksessa 16.5.2009 puheenjohtajaksi valinnan jälkeenHyvät vihreät, hyvät ystävät, hyvä puoluekokousväki! KIITOS LUOTTAMUKSESTA.Kiitos Tarjalle näistä neljästä vuodesta.Synnyin keskelle öljykriisiä vuonna 1973. Seuraavana vuonna 1974 Vesihallitus julkaisi kaksi suunnitelmaa tekoaltaan rakentamisesta Kemijoen yläjuoksulle. Vuotoksen alueen arvokkaan luonnon säilymisestä on kamppailtu niin kauan kuin olen elänyt.
12.05.2009 12:53
Vihreät avasivat eurovaalikampanjansa maanantaina 12.5.Ilmasto- ja energiakriisi on ratkaistava. Euroopan on edistettävä demokratiaa, hyvinvointia ja ihmisoikeuksia. Vihreät ajavat ilmaston, ympäristön, ihmisoikeuksien ja avoimuuden asiaa. Lujalla tahdolla, laajalla asiantuntemuksella, hyvällä sydämellä. Haluamme lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, tasa-arvoa sekä politiikan läpinäkyvyyttä. Haluamme kuulla äänesi. Jos olet samaa mieltä, äänestä vihreitä. Eurovaaliehdokkaamme » Lahjoita lantti Vihreiden tai suosikkiehdokkaasi vaalityöhön » 06.05.2009 14:30
Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 5.5. järjestetyn EVA Symposiumin otsikkona oli "Nouseeko Suomi?" Jokaiselle puhujalle esitettiin kysymys, johon vastattiin lyhyellä puheenvuorolla. ”Unohtuuko ympäristö taantumassa?” - EI. Meillä ei ole siihen aikaa eikä varaa.Ilmastokriisi ja ympäristön tuhoutuminen eivät ole luonteeltaan muotivirtauksia. 24.04.2009 10:35
Stora Enso aloittaa 2000 työntekijää koskevat yt-neuvottelut. Suomalainen metsäteollisuus on kriisissä. Mitä nyt? 20.04.2009 18:18
Helsingistä Rovaniemelle, Porista Kuopioon kurkottavalla kiertueella voit tutustua Vihreiden tulevaan, toukokuun 2009 puoluekokouksessa valittavaan uuteen puoluejohtoon. Mukana iloisella kahvilakiertueella on paitsi puheenjohtaja-, varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaita, myös koko joukko upeita eurovaaliehdokkaita. Kiertue käynnistyy tänään Tampereelta klo 16.30-18.30. Paikkana on Wayne's Coffee, joka sijaitsee Kauppakeskus Siperiassa. Tutustu Vihreä Suomi -kiertueeseen - www.vihreat.fi/vihreasuomi » 18.04.2009 14:13
Puhe valtuuskunnassa 18.4.2009 Aion puhua lyhyesti teemoista, joita haluan Vihreiden puheenjohtajana painottaa. Keskustelu jatkuu maanantaina Tampereelta käynnistyvällä Vihreä Suomi -kiertueella. Toistaiseksi näyttää siltä, että varapuheenjohtajakisasta näyttäisi tulevan kutkuttavampi kuin puheenjohtajakisasta. 31.03.2009 09:10
Maailmantalous supistuu. Valtiontalouden kehysten laatiminen tuleville neljälle vuodelle on näissä olosuhteissa haastava tehtävä. Päivittäiset talousuutiset ovat hyytävää kuultavaa. Näitä madonlukuja on edellisissä puheenvuoroissa jo käyty läpi. 26.03.2009 12:15
Viikon talousennusteet ja työttömyysluvut olivat karuja. Hallituksen kehysriihessä etsittiin linjauksia, joilla selvitään kasvavan työttömyyden ja julkisen talouden nopean velkaantumisen tilanteesta. Huolena oli myös suuriin vaikeuksiin ajautunut kuntatalous.
17.03.2009 14:32
Talouden taantuman ja huoltosuhteen nopean heikentymisen yhdistelmä pistää Suomen kansantalouden lujille. Kansainvälinen talouskriisi tarkoittaa, että viennistä ei ole nyt veturiksi, kuten 1990-luvun alussa. Maailmanpankki ennustaa 80 vuoteen pahinta pudotusta kansainväliseen kauppaan. Samalla lähestymme nopeasti niitä vuosia, jolloin eläkkeelle siirtyvien ihmisten väärä kasvaa dramaattisesti. Hallituksen puolivälin politiikkariihen eläkelinjaukset liittyvät tähän kokonaisuuteen.
13.02.2009 15:18
Velkaelvytyksessä on Vihreiden mielestä käytettävä tarkkaa harkintaa. Elvytysrahan ja koko hallituksen politiikan on tähdättävä teollisuuden uudistamiseen ja nopeasti kehittyvien alojen tukemiseen. Lisätalousarvio sisältää ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan.
16.01.2009 14:40
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki peräänkuuluttaa pääministerin työllisyyspaketin rinnalle markkinatalouden ja finanssimarkkinoiden parempaa ja tiukempaa säätelyä. Sinnemäki on huolissaan siitä, että kriisin perimmäisten syiden ratkominen uhkaa unohtua.
|
|
|