kuva_6.jpg
03.03.2009 11:48

Suomessa ei käydä nyt ensimmäistä kertaa reipashenkistä keskustelua maahanmuuttoasioista. Lainaan eduskunnan täysistuntopöytäkirjaa vuodelta 1998.

06.03.2008 12:53
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK:n tutkimuksessa ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden asemasta käy ilmi kotimaisten kielten opetuksen riittämätön taso oppilaitoksissa. Opiskelijat olivat koulutusohjelmien yleiseen laatuun melko tyytyväisiä, mutta peräti 30 prosenttia tutkimukseen vastaajista kritisoi saamaansa suomen tai ruotsin kielen opetusta. Sama tulos on havaittu jo aiemmissa tutkimuksissa, mutta asiaan ei ole saatu korjausta. Kirjallisessa kysymyksessä 16/2008 kysytään, miten hallitus aikoo ohjata ammattikorkeakouluja huolehtimaan ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden riittävästä kotimaisten kielten opetuksesta.
19.10.2007 03:00
Päädyin viime viikolla kahdeksannen luokan biologian tunnille ja pääni meni pyörälle: tunnilla käsiteltiin monia sellaisia asioita, jotka olin unohtanut kokonaan ja monia sellaisia asioita, joista ehkä en ollut koskaan kuullutkaan. Tunti pidettiin Turun normaalikoulussa Varissuolla, ja luokan kokoonpano oli hyvin toisenlainen kuin oma kahdeksas luokkani silloin joskus. Varissuon luokan oppilaista jotkut olivat syntyperältään suomalaisia, mutta useimmat eivät. Lue kolumni Vihreän langan sivuilta...