kuva_4.jpg
13.11.2009 10:41

 

Meillä on noin 40 vuotta aikaa rakentaa elämäntapamme uudelleen vähähiiliseksi, energiafiksuksi ja luonnonvaroja vähemmän kuluttavaksi. Kyse on paitsi suurten rakenteiden kuten energiantuotannon uudistamisesta, myös ”jokapäiväisen elämämme solurakenteesta” siis systeemisestä muutoksesta arkisessa elämässämme.

15.10.2009 15:55

Hallitus on hyväksynyt linjauksen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiapolitiikaksi. Valtioneuvoston ilmastopoliittisen asiantuntijan Oras Tynkkysen valmistelemassa selonteossa linjataan, että ilmastopäästöjä leikataan vähintään 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.

Tagit: ilmasto
16.05.2009 14:53
Anni Sinnemäen puhe puoluekokouksessa 16.5.2009 puheenjohtajaksi valinnan jälkeenHyvät vihreät, hyvät ystävät, hyvä puoluekokousväki! KIITOS LUOTTAMUKSESTA.Kiitos Tarjalle näistä neljästä vuodesta.Synnyin keskelle öljykriisiä vuonna 1973. Seuraavana vuonna 1974 Vesihallitus julkaisi kaksi suunnitelmaa tekoaltaan rakentamisesta Kemijoen yläjuoksulle. Vuotoksen alueen arvokkaan luonnon säilymisestä on kamppailtu niin kauan kuin olen elänyt.
12.05.2009 12:53
Satu Hassi ja Mari PuoskariVihreät avasivat eurovaalikampanjansa maanantaina 12.5.

Ilmasto- ja energiakriisi on ratkaistava. Euroopan on edistettävä demokratiaa, hyvinvointia ja ihmisoikeuksia.

Vihreät ajavat ilmaston, ympäristön, ihmisoikeuksien ja avoimuuden asiaa. Lujalla tahdolla, laajalla asiantuntemuksella, hyvällä sydämellä. Haluamme lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, tasa-arvoa sekä politiikan läpinäkyvyyttä. Haluamme kuulla äänesi. Jos olet samaa mieltä, äänestä vihreitä. Eurovaaliehdokkaamme »

Katso kampanjajulisteemme »

Tule mukaan kampanjaan »

Lahjoita lantti Vihreiden tai suosikkiehdokkaasi vaalityöhön »

06.05.2009 14:30

Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä 5.5. järjestetyn EVA Symposiumin otsikkona oli "Nouseeko Suomi?" Jokaiselle puhujalle esitettiin kysymys, johon vastattiin lyhyellä puheenvuorolla.

”Unohtuuko ympäristö taantumassa?”

- EI. Meillä ei ole siihen aikaa eikä varaa.Ilmastokriisi ja ympäristön tuhoutuminen eivät ole luonteeltaan muotivirtauksia.

20.04.2009 18:18

Vihreiden puoluejohto vaihtuu - tervetuloa seuraamaan Vihreä Suomi -kiertuetta ympäri maan!

Helsingistä Rovaniemelle, Porista Kuopioon kurkottavalla kiertueella voit tutustua Vihreiden tulevaan, toukokuun 2009 puoluekokouksessa valittavaan uuteen puoluejohtoon.

Mukana iloisella kahvilakiertueella on paitsi puheenjohtaja-, varapuheenjohtaja- ja puoluesihteeriehdokkaita, myös koko joukko upeita eurovaaliehdokkaita.

Kiertue käynnistyy tänään Tampereelta klo 16.30-18.30. Paikkana on Wayne's Coffee, joka sijaitsee Kauppakeskus Siperiassa.

Tutustu Vihreä Suomi -kiertueeseen - www.vihreat.fi/vihreasuomi »

18.04.2009 14:13

Puhe valtuuskunnassa 18.4.2009

Aion puhua lyhyesti teemoista, joita haluan Vihreiden puheenjohtajana painottaa. Keskustelu jatkuu maanantaina Tampereelta käynnistyvällä Vihreä Suomi -kiertueella. Toistaiseksi näyttää siltä, että varapuheenjohtajakisasta näyttäisi tulevan kutkuttavampi kuin puheenjohtajakisasta.

03.12.2008 15:12
Vaaleissa menestyminen on maailman lyhyimpien juhlien aihe; varsinainen työ ja mahdolliset todelliset voitot ovat vasta edessä.
01.12.2008 14:51
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki painotti valtuuskuntapuheessaan, että nyt tarvitaan ehdotuksia, joiden pohjalta kriisiin ajautunutta talousjärjestelmää voidaan uudistaa. Taloudellisen kriisin ratkaisuun täytyy samalla kytkeä ratkaisut ilmastokriisiin. Sinnemäki luetteli kahdeksan teesiä siivittämään keskustelua.
17.09.2008 22:09
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki puhui tänään eduskunnassa järjestetyssä Kaupungista ekokaupungiksi -seminaarissa. Sinnemäki korosti, että kaikenlaisilla kunnilla on mahdollisuudet pienentää omia päästöjään ja luonnonvarojen kulutusta. Sinnemäki haastaa kuntapäättäjät mukaan talkoisiin.
Tagit: ilmasto kunnat
09.09.2008 19:00
Pääministeri Vanhanen maalailee Helsingin Sanomissa (7.9.) kuvaa synkistä, ratojen lähelle rakennetuista betonilähiöistä. Hän tarjoaa sen tilalle unelmaa hajakeskitetystä mallista, jossa ihmiset voivat keskittyä puuhasteluun omalla pihallaan ja hurauttaa yksityisautolla markettiin kerran viikossa. Helsingin keskustaan ihmiset joutuvat lähtemään lähinnä vain silloin, kun he haluavat nauttia oopperasta. Lue lisää Vihreästä blogista...
25.02.2008 18:35
Keskustelu sähköntuotannosta käy sähköisenä. Pääministeri Vanhanen (kesk.) kannattaa tuulivoiman tuntuvaa lisäämistä, elinkeinoministeri Pekkarinen (kesk.) sen sijaan ei. Jarmo Korhonen (kesk.) puhuu turpeesta ja ydinvoimasta, mutta unohtaa kokonaan, että tavoitteena on nostaa, ei vähentää uusiutuvan energian osuutta. Sosiaalidemokraatit pohtivat tosissaan ilmastonmuutoksen torjuntaa, mutta selkeät tavoitteet puuttuvat vielä. Entä vihreä linja?
12.02.2008 16:33
Tämän vuoden valtiopäiville näyttää kokoontuneen eduskunta, joka on täynnä vihreitä yli puoluerajojen.
07.02.2008 13:12

Vihreän eduskuntaryhmän tuulivoimatilaisuuden avauspuhe 6.2.2008. Tuulivoima on yksi tärkeimmistä uusiutuvan energian muodoista, joita ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii. Tuulivoimalasta on tullut puhtaan energian ja tulevaisuuden symboli.

Seminaarin muut puhujat antavat meille tietoa tuulivoiman mahdollisuuksista. He esittävät vaikuttavia prosenttilukuja tuulivoiman potentiaalista ja kasvuvauhdista. Lyhyesti voi sanoa, tuulivoima ja uusiutuvat ovat nyt siinä, missä kännykkäteollisuus 1990-luvun alussa. Uusiutuvat tuovat mukanaan viestintätekniikkaan verrattavan muutoksen.

Nyt päätetään, onko Suomi mukana. Onko Suomi edelläkävijä myös tässä muutoksessa? Se ei tapahdu itsestään. Se vaatii kunnianhimoa.

Päätös on poliittinen ja se pitää tehdä täällä eduskunnassa. Tuulivoiman takuuhintajärjestelmän eli syöttötariffien käyttöönotto on se päätös, jolla myllyt saadaan vauhtiin. Euroopan komissio on todennut syöttötariffin selkeästi vaikuttavimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi tavaksi tukea tuulivoimaa.

Tuulivoiman nopeaa lisäämistä vastustavat Suomessa muutamat, etenkin energiapoliittista valtaa käyttävät tahot. Vastustus näkyy pyrkimyksenä lietsoa pelkoa, epävarmuutta ja epäilyä tuulivoimaa kohtaan.

Tuulivoimakeskustelussa on kuultu kaikenlaisia kummallisia väitteitä. Alkaen siitä, että Suomessa ei tuule ja päättyen siihen, että voimalat ovat rumia. On hyvä nähdä ne syyt, miksi tällaisia väitteitä ruokitaan.

Tuulivoima on hajautettua energiatuotantoa. Syöttötariffi toisi energiamarkkinoille uusia pieniä ja keskisuuria kilpailijoita. Suuret toimijat eivät halua tätä. Samalla sähköyhtiöiden ansaitsemattomat eli niin sanotut windfall-voitot supistuisivat. Ehkä merkitykseltään vähäisiksi haukuttujen tuulivoimaloiden pelätään puhaltavan taivaan tuuliin suunnitelmat uusista ydinvoimaloista.

Hallitusneuvotteluissa tuulivoiman tehokkaan edistämisen päävastustaja on Kokoomus. Euroopan komission uuden ilmastopaketin myötä tilanne on kuitenkin täysin uusi. Kaikki hyvät keinot edistää uusiutuvaa energiaa pitää saada käyttöön. Myös Kokoomuksen puheissa on jo kuultu ensimmäiset varovaiset vihjaukset syöttötariffien hyväksymisestä. Uskon, että tuulivoiman syöttötariffeista syntyy päätös vielä tämän vaalikauden aikana.

Se vaatii kuitenkin päättäväistä taistelua tuulimyllyjen puolesta. Seminaarin esitykset löytyvät Vihreiden sivuilta.

24.01.2008 14:12
 

Vihreä eduskuntaryhmä aloitti kevään työnsä keskiviikkona suunnittelukokouksella. Tammikuinen Helsinki ei näyttänyt talviselta vaan se oli vajonnut siihen harmaaseen epävuodenaikaan, joka nykyään on liiankin yleinen. On hyvä, että politiikan kevät näyttää sisältävän pitkän listan asioita joilla on merkitystä ilmastopolitiikassa.

Ilmasto- ja energiapolitiikka on kevään suuri teema etenkin nyt, kun Euroopan unionin odotettu ilmastopaketti julkistettiin. Päästöjen vähentäminen ja uusiutuvan energian lisääminen ovat Suomelle mahdollisuuksia. Uusiutuvan energian kunnianhimoinen tavoite saavutetaan, kunhan politiikka saadaan kuntoon.

Uusiutuvassa energiassa piilee uusi teollinen vallankumous. Maailmanmarkkinat kasvavat 30 % vuosivauhtia eli samaa tahtia kuin matkapuhelinmarkkinat silloin, kun puhelimet olivat suurehkon halon kokoisia. Jos suomalaiset haluavat menestyä uusiutuvan energian markkinoilla maailmalla, tarvitaan siihen nimenomaan kotimaisen uusiutuvan toimivaa järjestelmää.

Kevään aikana eduskuntaryhmä tekee hartiavoimin töitä kaikilla suunnilla energiatehokkuuden lisäämiseksi ja uusiutuvan energian lisäämiseksi: tuulivoima tarvitsee syöttötariffit ja pääkaupunkiseutu ruuhkamaksut.

Yksi osa ilmastopolitiikkaa on myös keväällä julkistettava liikennepoliittinen selonteko. Vihreiden tavoitteena on lisätä panostuksia raideliikenteeseen ja toisaalta hillitä autoilun lisääntymistä. Polttoaineverot nousivat tämän vuoden alussa, ja voi olla että korotuksia tarvitaan vielä lisää.

Hallitus hyväksyy kevään aikana asuntopoliittisen toimenpideohjelman, jolla on myös oma ilmastopoliittinen ulottuvuutensa. Tiivis yhdyskuntarakenne ja matalaenergiarakentaminen ovat tehokkaita keinoja päästöjen vähentämiseen. Yhtään vähemmän tärkeitä tavoitteita eivät ole kohtuuhintaisten asuntojen määrän lisääminen ja pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen.

Tagit: ilmasto energia
04.12.2007 15:37
Hollannin päästöt ovat suuremmat kuin Bolivian, Kolumbian, Perun, Uruguayn ja Keski-Amerikan seitsemän maan, Guatemalan, Belizen, Hondurasin, El Salvadorin, Nicaraguan, Costa Rican ja Panaman yhteensä. Pohdintaa ilmasto-oikeudenmukaisuudesta Kepan kolumnissa.
18.09.2007 18:20

Ensi vuoden talousarviossa ilmastonmuutokseen reagoidaan myös veropolitiikalla. Energiaverojen 300 miljoonan euron korotus on pitkästä aikaa ensimmäinen kerta, kun ekologisessa verouudistuksessa edistystään Suomessa.

18.03.2007 10:02
Valitsin vaaliteemoikseni ne aiheet, joiden eteen olen tehnyt eduskunnassa paljon töitä: ekologisuus, kulttuuri, tasainen tulonjako ja globaali vastuu. Tässä vaalipäivän iloksi katsaus kampanjaani ja siihen, mitä haluan tehdä seuraavassa eduskunnassa, jos äänestätte minut uudelleen kansanedustajaksi.
17.03.2007 12:00
Vaalikeskustelujen perusteella voisi päätellä, että kaikki puolueet ovat ilmastonsuojelun asialla. Ainakaan suurilla puolueilla yleinen ilmastonsuojelumyönteisyys ei ole siirtynyt tahdoksi todella toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tahtoa tai toimia ei ole nähty sen paremmin eduskunnassa kuin vaalikentilläkään.
15.03.2007 02:00
Ilmastonmuutoksen torjumisessa energiankulutuksen kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun on tärkeintä. Konkretisoidakseen, missä energiaa voi suomalaisissa kodeissa vähentää, Anni Sinnemäki kutsui Greenpeacen energia-asiantuntija Harri Lammin luokseen tekemään mittauksia ja antamaan ohjeita. Annin koti Helsingin Alppilassa lämpiää kaukolämmöllä, joten tässä mittauksessa keskityttiin sähköön. Sen kokonaisvuosikulutus on 1730 kWh. Miten paljon sähköä voitaisiin säästää?
Tagit: ilmasto energia
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>