
|
03.03.2006 02:00
Vantaalainen kansanedustaja Ulla Anttila kertoi viime viikon perjantain
Suomen kuvalehdessä, että hänen kuusitoistavuotisen
kansanedustajakautensa suurin pettymys on ollut, ettei hän ole saanut
läpi hanketta vaikeavammaisten avustajista. Hänen arvionsa mukaan
vammaisten aseman parantaminen on hankalaa, koska vaikeimmassa asemassa
olevat ihmiset ovat aika äänettömiä.
|