|
21.04.2010 18:26
Elinkeinoministeri Pekkarinen on tänään ilmoittanut julkisuuteen esittävänsä hallitukselle kahden ydinvoimaluvan myöntämistä. Esitys on minulle suuri pettymys, koska uskon kestäviin vaihtoehtoihin eli uusiutuviin ja energiatehokkuuteen. Eniten tässä esityksessä itseäni surettaa se, että jos esitys toteutuu, Suomi menettää valtavia mahdollisuuksia. Lupien myöntäminen kahdelle ydinvoimalalle olisi historiallinen virhe. Jos päätämme täyttää maan ydinvoimaloilla, emme tule koskaan näkemään, minkälainen olisi se rohkea, tulevaisuuteen katsova Suomi, joka panostaa energiapolitiikassaan uuteen teknologiaan ja uusiin kasvualoihin. Energiateollisuuden maailmanmarkkinat ja työpaikat kehittyvät jo nyt uusiutuvien ympärille. Jos myös Suomi päättäisi ydinsähkön viennin sijaan panostaa kestävään teknologiaan, saisimme osamme kasvavista markkinoista ja kotimaahan jopa kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. 15.04.2010 15:29
Vihreät antaa tukensa elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen uusiutuvan energian edistämispaketille. Sen sisältämä malli tukee pienpuun tarjontaa markkinoilla ja lisää merkittävästi metsähakkeen osuutta sähköntuotannossa. TEM:in laskelmien mukaan ilman uusia ohjauskeinoja Suomi ei pääse EU:n komission asettamaan 38 prosentin tavoitteeseen energian loppukulutuksesta. 27.03.2010 14:21
Yleisestä taloustilanteesta Työttömyys on noussut, mutta nousu ei ole ollut niin rajua kuin olisi voinut tapahtua tuotannon romahduksen perusteella.Työtä on onnistuttu jakamaan. Monet suomalaiset yritykset näyttävät uskovan, että työntekijöistä kannattaa pitää kiinni. Tiistaiset työttömyysluvut antavat aihetta varovaiseen optimismiin. Työttömyyden kasvu saattaa olla taittumassa. Tietenkin kaikki riippuu siitä, onko näkyvissä oleva talouden elpyminen vakaalla pohjalla. Esimerkiksi Tapiola pankin ennuste ei ollut lainkaan näin optimistinen vielä. 26.03.2010 23:52
Taantuma ei onnistunut nujertamaan uusiutuvan energian markkinoita.Esimerkiksi tuulivoiman ja aurinkoenergian lisärakentaminen rikkoivat jälleen vuotuisia ennätyksiä. Pelkkää tuulivoimaa kytkettiin verkkoon enemmän kuin ydinvoimaa viimeisen viiden vuoden aikana. Suomi on korkean osaamisen ja runsaiden uusiutuvien luonnonvarojen maa. Meidän pitäisi olla kärjessä kehittämässä kotimaista uusiutuvaa energiaa, se toisi paljon kaivattuja työpaikkoja myös muutaman suuren kasvukeskuksen ulkopuolelle. 22.03.2010 09:30
Kotimainen, uusiutuva energia tarjoaa paljon mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja ympäri Suomen. Ala on esimerkiksi maaseudun tulevaisuuden kannalta elintärkeä työllistäjä. Siksi ihmettelen, että niin monet keskustankin kansanedustajista haluavat lisää ydinvoimaa. Keskitetty energiaratkaisu ei luo työpaikkoja paria ydinvoimapaikkakuntaa laajemmin. Ydinvoima perustuu ulkomaiseen osaamiseen, teknologiaan - ja pitkälle myös työvoimaan. Laitostoimittajat ovat ylikansallisia suuryrityksiä, joten investointirahat valuvat pois Suomesta. 12.03.2010 14:39
Tänään julkaistut mielipidemittaukset kertovat, ettei päätös ydinvoiman lisärakentamisesta ole mikään itsestäänselvyys. Kansalaisten enemmistö tukee uusiutuvaa energiaa, ei ydinvoimaa. Suuri joukko kansanedustajia epäröi edelleen omaa kantaansa. Vihreät vastustavat lisäydinvoimaa ja osoittavat sille vaihtoehtoa. Kunnianhimoista satsaamista kotimaiseen uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen on arvioitava samoin kriteerein kuin lisäydinvoiman rakentamista. Näitä kriteerejä ovat vaikutus päästöihin, työllisyyteen, sähkön hintaan ja omavaraisuuteen sekä uusiutuvan energian lisäämiseen. 25.02.2008 18:35
Keskustelu sähköntuotannosta käy sähköisenä. Pääministeri Vanhanen (kesk.) kannattaa tuulivoiman tuntuvaa lisäämistä, elinkeinoministeri Pekkarinen (kesk.) sen sijaan ei. Jarmo Korhonen (kesk.) puhuu turpeesta ja ydinvoimasta, mutta unohtaa kokonaan, että tavoitteena on nostaa, ei vähentää uusiutuvan energian osuutta. Sosiaalidemokraatit pohtivat tosissaan ilmastonmuutoksen torjuntaa, mutta selkeät tavoitteet puuttuvat vielä. Entä vihreä linja?
07.02.2008 13:12
Vihreän eduskuntaryhmän tuulivoimatilaisuuden avauspuhe 6.2.2008. Tuulivoima on yksi tärkeimmistä uusiutuvan energian muodoista, joita ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii. Tuulivoimalasta on tullut puhtaan energian ja tulevaisuuden symboli. Seminaarin muut puhujat antavat meille tietoa tuulivoiman mahdollisuuksista. He esittävät vaikuttavia prosenttilukuja tuulivoiman potentiaalista ja kasvuvauhdista. Lyhyesti voi sanoa, tuulivoima ja uusiutuvat ovat nyt siinä, missä kännykkäteollisuus 1990-luvun alussa. Uusiutuvat tuovat mukanaan viestintätekniikkaan verrattavan muutoksen. Nyt päätetään, onko Suomi mukana. Onko Suomi edelläkävijä myös tässä muutoksessa? Se ei tapahdu itsestään. Se vaatii kunnianhimoa. Päätös on poliittinen ja se pitää tehdä täällä eduskunnassa. Tuulivoiman takuuhintajärjestelmän eli syöttötariffien käyttöönotto on se päätös, jolla myllyt saadaan vauhtiin. Euroopan komissio on todennut syöttötariffin selkeästi vaikuttavimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi tavaksi tukea tuulivoimaa. Tuulivoiman nopeaa lisäämistä vastustavat Suomessa muutamat, etenkin energiapoliittista valtaa käyttävät tahot. Vastustus näkyy pyrkimyksenä lietsoa pelkoa, epävarmuutta ja epäilyä tuulivoimaa kohtaan. Tuulivoimakeskustelussa on kuultu kaikenlaisia kummallisia väitteitä. Alkaen siitä, että Suomessa ei tuule ja päättyen siihen, että voimalat ovat rumia. On hyvä nähdä ne syyt, miksi tällaisia väitteitä ruokitaan. Tuulivoima on hajautettua energiatuotantoa. Syöttötariffi toisi energiamarkkinoille uusia pieniä ja keskisuuria kilpailijoita. Suuret toimijat eivät halua tätä. Samalla sähköyhtiöiden ansaitsemattomat eli niin sanotut windfall-voitot supistuisivat. Ehkä merkitykseltään vähäisiksi haukuttujen tuulivoimaloiden pelätään puhaltavan taivaan tuuliin suunnitelmat uusista ydinvoimaloista. Hallitusneuvotteluissa tuulivoiman tehokkaan edistämisen päävastustaja on Kokoomus. Euroopan komission uuden ilmastopaketin myötä tilanne on kuitenkin täysin uusi. Kaikki hyvät keinot edistää uusiutuvaa energiaa pitää saada käyttöön. Myös Kokoomuksen puheissa on jo kuultu ensimmäiset varovaiset vihjaukset syöttötariffien hyväksymisestä. Uskon, että tuulivoiman syöttötariffeista syntyy päätös vielä tämän vaalikauden aikana. Se vaatii kuitenkin päättäväistä taistelua tuulimyllyjen puolesta. Seminaarin esitykset löytyvät Vihreiden sivuilta. 24.01.2008 14:12
Vihreä eduskuntaryhmä aloitti kevään työnsä keskiviikkona suunnittelukokouksella. Tammikuinen Helsinki ei näyttänyt talviselta vaan se oli vajonnut siihen harmaaseen epävuodenaikaan, joka nykyään on liiankin yleinen. On hyvä, että politiikan kevät näyttää sisältävän pitkän listan asioita joilla on merkitystä ilmastopolitiikassa. Ilmasto- ja energiapolitiikka on kevään suuri teema etenkin nyt, kun Euroopan unionin odotettu ilmastopaketti julkistettiin. Päästöjen vähentäminen ja uusiutuvan energian lisääminen ovat Suomelle mahdollisuuksia. Uusiutuvan energian kunnianhimoinen tavoite saavutetaan, kunhan politiikka saadaan kuntoon. Uusiutuvassa energiassa piilee uusi teollinen vallankumous. Maailmanmarkkinat kasvavat 30 % vuosivauhtia eli samaa tahtia kuin matkapuhelinmarkkinat silloin, kun puhelimet olivat suurehkon halon kokoisia. Jos suomalaiset haluavat menestyä uusiutuvan energian markkinoilla maailmalla, tarvitaan siihen nimenomaan kotimaisen uusiutuvan toimivaa järjestelmää. Kevään aikana eduskuntaryhmä tekee hartiavoimin töitä kaikilla suunnilla energiatehokkuuden lisäämiseksi ja uusiutuvan energian lisäämiseksi: tuulivoima tarvitsee syöttötariffit ja pääkaupunkiseutu ruuhkamaksut. Yksi osa ilmastopolitiikkaa on myös keväällä julkistettava liikennepoliittinen selonteko. Vihreiden tavoitteena on lisätä panostuksia raideliikenteeseen ja toisaalta hillitä autoilun lisääntymistä. Polttoaineverot nousivat tämän vuoden alussa, ja voi olla että korotuksia tarvitaan vielä lisää. Hallitus hyväksyy kevään aikana asuntopoliittisen toimenpideohjelman, jolla on myös oma ilmastopoliittinen ulottuvuutensa. Tiivis yhdyskuntarakenne ja matalaenergiarakentaminen ovat tehokkaita keinoja päästöjen vähentämiseen. Yhtään vähemmän tärkeitä tavoitteita eivät ole kohtuuhintaisten asuntojen määrän lisääminen ja pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen. 15.03.2007 02:00
Ilmastonmuutoksen torjumisessa energiankulutuksen kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun on tärkeintä. Konkretisoidakseen, missä energiaa voi suomalaisissa kodeissa vähentää, Anni Sinnemäki kutsui Greenpeacen energia-asiantuntija Harri Lammin luokseen tekemään mittauksia ja antamaan ohjeita. Annin koti Helsingin Alppilassa lämpiää kaukolämmöllä, joten tässä mittauksessa keskityttiin sähköön. Sen kokonaisvuosikulutus on 1730 kWh. Miten paljon sähköä voitaisiin säästää?
|