| Tiedotteet
Onnellisuuteen ei tarvita neljää maapalloa
11.02.2007
Enemmän aikaa, vähemmän roinaa on tuttu vihreä ajatus. Pohdinta vauraudesta, luonnonvaroista ja ajasta on saanut brittiläisen ajatushautomon luomaan Happy Planet -indeksin, joka mittaa ekologisen jalanjäljen ja hyvinvoinnin suhdetta. Paljonko kulutusta tarvitaan onnellisuuteen?

Tämän onnellisen planeetan indeksin mukaan suomalaiset ovat suunnilleen yhtä hyvinvoivia kuin ihmiset indeksin kärkipaikkaa pitävällä Vanuatun saarella, mutta kulutamme kuusi kertaa enemmän luonnonvaroja. Jos kaikki ihmiset kuluttaisivat yhtä paljon kuin suomalaiset, tarvittaisiin neljä maapalloa. Lyhyellä laskutoimituksella vanuatulaisten kulutus on onnellisuudesta tinkimättä reilusti kestävällä pohjalla.

Happy Planet -indeksi kertoi ainakin itselleni karun totuuden: Käytän aivan liikaa luonnonvaroja. Merkittävin tapa vähentää luonnonvarojen kulutusta olisi lentää harvemmin.

Hyvinvointini tilan suhteen indeksi on plusmerkkinen. Kiinnostus oman alueen asioihin ja tapahtumiin lisää onnellisuutta. Kansanedustajana olen kokenut työni merkitykselliseksi. Kiire ja stressi sen sijaan verottavat hyvinvointia.

Soininvaaran kirjassa Vauraus ja aika kuvataan hyvin, miten onnellisuus lisääntyy tulojen noustessa vain tiettyyn rajaan asti. Kehitysmaita ja teollisuusmaita vertailtaessa onnellisuusraja kulkee 20 000 dollarin vuosiansioissa, minkä jälkeen onnellisten ihmisten määrä ei näytä kasvavan tulojen kasvun myötä.

Lisärahan ansaitsemiseen käytetyn ajan jälkeen ei jää tarpeeksi aikaa tai voimia läheisille ihmissuhteille tai harrastuksille. Tässä vaihtokaupassa kärsii myös luonto: Palkalla voi hankkia materiaa, mutta aika edellyttäisi palkan vaihtamista vapaa-aikaan, ainakin osittain.

Vaikka henkilökohtaisilla ratkaisuilla voi vaikuttaa, myös politiikkaa tarvitaan. Perhe ja työ on helpompi yhdistää, jos sitä tuetaan lainsäädännössä. Toimivat joukkoliikenneyhteydet ja edullisemmat junaliput auttavat vaihtamaan auton bussiin ja lennon junaan. Voimme nauttia suomalaisen metsän lajirikkaudesta vain, jos metsiä suojellaan riittävästi. Ja reilun kaupan kahvin kaveriksi tarvitaan kehitysyhteistyötä ja oikeudenmukaista maailmankauppaa.

Äänestämisessä yhdistyvät yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja henkilökohtainen ratkaisu. Mitä sinä haluat? Valitse Suomen suunnaksi onnellisuus yhdistettynä ekologisuuteen.

Anni Sinnemäki
Kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja
Kolumni on julkaistu Timo Juurikkalan vaalilehdessä

Testaa oma indeksisi: The Happy Planet

 

 
< Edellinen   Seuraava >