| | Blogi |
| Historia |
|---|
| Aiheet |
|---|
|
|
Vihreät sanovat ei osalle ehdotetuista energiahankkeista, koska energiatehokkuuden nostaminen tekee ne tarpeettomiksi.
Turpeen lisäämistä energiantuotannossa rajoittavat turpeen aiheuttamat merkittävät päästöt. Turpeesta ei saa uusiutuvaa energiaa.
Ydinvoimasta käydään hallituskauden aikana vielä kova vääntö. Jos energiatehokkuutta pystytään nostamaan, ydinvoiman lisärakentamisen tarpeettomuus valkenee nopeasti. Ydinvoiman riskejä on turha kasvattaa, kun ei kerran ole pakko.
Vuotoksen energiapoliittista mitättömyyttä kuvaa se, että saman verran sähköä saadaan yhdestä tuulipuistosta ja moninkertainen määrä vaihtamalla hehkulampuista energiansäästölamppuihin.
Uuden energiantuotannon pitäisi olla myös teknologialtaan sitä parasta eli aidosti uusiutuvaa energiaa. Tuulivoima, biokaasu, metsähake, peltoenergia ja pelletit ovat sitä energiantuotantoa, joista on saatava tulevaisuudessa merkittävä osa tarvituista megawateista.
Yksityiskohtaisia esityksiä löytyy esimerkiksi Vihreiden ilmasto- ja energiaohjelmasta.
Hallituksen ilmasto- ja energiastrategialta on syytä odottaa tehtävän vaatimaa kunnianhimoa. Meidän on löydettävä keinot energiankulutuksen kasvun pysäyttämiseen ja uusiutuvan energian nopeaan lisäämiseen. Liikennepoliittisessa selonteossa tulee löytää keinot vähentää liikenteen päästöjä 16 prosenttia. Tämä on Suomen päästövähennysvelvoite päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla.
Helppoja ratkaisuja ei ole. Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, ja se saa maksaa. Hallituksella on oltava rohkeutta jatkaa esimerkiksi joidenkin energiaverojen korotuksia.
Haaste tarjoaa myös mahdollisuuksia. 90-luvun alussa, keskellä syvintä lamaa, uusi informaatioteknologia teki läpimurtoaan. Suomessa osattiin tarttua tilaisuuteen. Keskellä tätä talven irvikuvaa meidän on pystyttävä tarttumaan uusiutuvan energian mahdollisuuksiin.
Otan vain yhden esimerkin: maailman nopeimmin kasvavan energiantuotantomuodon. Suomessa tuulivoima on vielä hyödyntämätön mahdollisuus. Tarvitaan selkeä tavoite: Suomen sähköstä vuonna 2020 tuotetaan vähintään 10 prosenttia tuulivoimalla. On hyvä, että myös Kokoomus on kääntymässä syöttötariffien kannalle. Vihreä eduskuntaryhmä ehdottaa, että hallitus ryhtyy selvittämään tehokasta mallia tuulivoiman syöttötariffille, jonka kaikki hallituspuolueet voivat hyväksyä.
Arvoisa puhemies,
Tänä vuonna me eurooppalaiset seuraamme tarkasti mitä Atlantin toisella puolella tapahtuu. Yksi asia on varma: Yhdysvaltojen ilmastopolitiikka muuttuu presidentinvaalien jälkeen.
John McCain kannattaa päästökauppaa.
Hillary Clinton esittää uusiutuvan energian osuuden nostamista 25 prosenttiin.
Barack Obama on sitoutunut 80 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä.
Kaikki mahdollisuudet uuden ilmastosopimuksen synnylle Kööpenhaminassa 2009 ovat olemassa.
Poliittinen muutos näyttää Yhdysvalloissa vievän kohti parempaa. Talouden ylle sen sijaan kasautuu lännestä uhkaavia pilviä. Poliittisessa keskustelussa on esitetty hallitusohjelmassa sovittua suurempia veronalennuksia lääkkeeksi työllisyyteen.
Vihreä eduskuntaryhmä suhtautuu näihin aikomuksiin kriittisesti. Alempi tulovero ei auta, jos perheasuntoa ei löydy, vaikka työn perässä voisi muuttaa. Alempi tulovero ei nopeuta opintotuen ja sairaspäivärahan väliin pudonneen opiskelijan valmistumista.
Tarvitsemme rakenteellisia muutoksia. Tarvitsemme muutoksia, joilla lisätään oikeudenmukaisuutta ja selvitään suomalaisten ikääntymisestä. Rakenteiden uudistaminen vaatii myös, että yhteisesti sovitut verot saadaan kerättyä. Harmaaseen talouteen on puututtava päättäväisesti.
Hallituksen on syytä paneutua terveydenedistämisen politiikkaohjelmaan kansatalouden edellyttämällä vakavuudella.
Jos terveydenhuollon rakenteita ei muuteta, vuonna 2040 tarvitaan 200 000 uutta työntekijää sosiaali- ja terveyspalveluihin eli kaikki viime vuonna, tänä vuonna ja ensi vuonna syntyneet tytöt ja pojat. Jos 65 vuotta täyttäneiden hoivan tarvetta pystytään lykkäämään, uutta työvoimaa sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvitaan jopa 130 000 ihmistä ennustettua vähemmän.
Jotta tähän päästäisiin palveluita pitää tehostaa. Yhtä tärkeitä ovat murtomaahiihto ja jooga. Ne ovat kovaa talouspolitiikkaa. Enemmän liikuntaa, enemmän kasviksia - vähemmän viinaa ja tupakkaa.
Alkoholiveroa on edelleen korotettava. Rikostilastoista selviää, että kyse on maan sisäisen turvallisuuden suurimmasta uhasta.
Arvoisa puhemies,
Työvoiman riittävyyden yksi tekijä on maahanmuutto. Hallitus antaa kevään aikana eduskunnalle selonteon kotouttamislain toimeenpanosta.
On huolehdittava siitä, että maahanmuuttoviraston toimintakulttuurissa ihmisiä kohdellaan hyvin. Kaikille tulijoille on taattava riittävästi suomen tai ruotsin kielen opetusta.
Meidän, jotka kannatamme avointa maahanmuuttopolitiikkaa, on myös tunnustettava ongelmat ja löydettävä niihin ratkaisuja. Myös omalla toiminnallaan voi helpottaa maahanmuuttajien kotoutumista, esimerkiksi puuttumalla rasismiin linja-autossa.
Vihreän eduskuntaryhmän tuulivoimatilaisuuden avauspuhe 6.2.2008.
Tuulivoima on yksi tärkeimmistä uusiutuvan energian muodoista, joita ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii. Tuulivoimalasta on tullut puhtaan energian ja tulevaisuuden symboli.
Seminaarin muut puhujat antavat meille tietoa tuulivoiman mahdollisuuksista. He esittävät vaikuttavia prosenttilukuja tuulivoiman potentiaalista ja kasvuvauhdista. Lyhyesti voi sanoa, tuulivoima ja uusiutuvat ovat nyt siinä, missä kännykkäteollisuus 1990-luvun alussa. Uusiutuvat tuovat mukanaan viestintätekniikkaan verrattavan muutoksen.
Nyt päätetään, onko Suomi mukana. Onko Suomi edelläkävijä myös tässä muutoksessa? Se ei tapahdu itsestään. Se vaatii kunnianhimoa.
Päätös on poliittinen ja se pitää tehdä täällä eduskunnassa. Tuulivoiman takuuhintajärjestelmän eli syöttötariffien käyttöönotto on se päätös, jolla myllyt saadaan vauhtiin. Euroopan komissio on todennut syöttötariffin selkeästi vaikuttavimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi tavaksi tukea tuulivoimaa.
Tuulivoiman nopeaa lisäämistä vastustavat Suomessa muutamat, etenkin energiapoliittista valtaa käyttävät tahot. Vastustus näkyy pyrkimyksenä lietsoa pelkoa, epävarmuutta ja epäilyä tuulivoimaa kohtaan.
Tuulivoimakeskustelussa on kuultu kaikenlaisia kummallisia väitteitä. Alkaen siitä, että Suomessa ei tuule ja päättyen siihen, että voimalat ovat rumia. On hyvä nähdä ne syyt, miksi tällaisia väitteitä ruokitaan.
Tuulivoima on hajautettua energiatuotantoa. Syöttötariffi toisi energiamarkkinoille uusia pieniä ja keskisuuria kilpailijoita. Suuret toimijat eivät halua tätä. Samalla sähköyhtiöiden ansaitsemattomat eli niin sanotut windfall-voitot supistuisivat. Ehkä merkitykseltään vähäisiksi haukuttujen tuulivoimaloiden pelätään puhaltavan taivaan tuuliin suunnitelmat uusista ydinvoimaloista.
Hallitusneuvotteluissa tuulivoiman tehokkaan edistämisen päävastustaja on Kokoomus. Euroopan komission uuden ilmastopaketin myötä tilanne on kuitenkin täysin uusi. Kaikki hyvät keinot edistää uusiutuvaa energiaa pitää saada käyttöön. Myös Kokoomuksen puheissa on jo kuultu ensimmäiset varovaiset vihjaukset syöttötariffien hyväksymisestä. Uskon, että tuulivoiman syöttötariffeista syntyy päätös vielä tämän vaalikauden aikana.
Se vaatii kuitenkin päättäväistä taistelua tuulimyllyjen puolesta.
Seminaarin esitykset löytyvät Vihreiden sivuilta.

