Lasten luokkayhteiskunta? - Anni Sinnemäki

Eräässä tämän syksyn West Wing –jaksossa yksi sivujuoni oli ryhmä lapsia, jotka vaativat lapsille oikeutta äänestää. Grillatessaan Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökuntaa nämä vihaiset amerikkalaislapset totesivat, että lapsista suurempi osa on köyhiä kuin väestöstä keskimäärin. Tämä on ollut totta Suomessakin vuodesta 2003 lähtien. Vielä 90-luvun alkupuolella Suomessa köyhiä lapsia oli hyvin vähän, ja lasten köyhyysaste oli huomattavasti pienempi kuin väestöllä keskimäärin. Nyt lapsista 12 prosenttia köyhiä, kun koko väestössä vastaava lukema on prosenttiyksikön vähemmän.
Lapsiperheiden heikko taloudellinen tilanne ei ole merkityksetön asia, sillä se aiheuttaa lasten myöhempien elämänvalintojen kaventumista. Lasten taloudellinen tilanne on myös voimakkaasti eriytynyt. Samaan aikaan kun suurella osalla lapsiperheistä menee yhä paremmin, tulojen kehitys on ollut heikkoa suurilla perheillä ja perheillä, joissa on alle kolmivuotias lapsi. Erityisen huonosti ovat kehittyneet yksinhuoltajaperheiden tulot. Kärjistäen voidaan sanoa, että lasten luokkayhteiskunta on todellisuutta.

Hallituksen budjettiesitykseen sisältyy köyhyyspaketti, jolla on tarkoitus parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa. Outoa kyllä, köyhyyspaketti ei sisällä erityisiä toimenpiteitä köyhien lapsiperheiden aseman parantamiseksi, mikä olisi tutkimustiedon valossa aivan välttämätöntä. Yksi järkevä uudistus olisi elatustuen korottaminen. Sen korottaminen kohdentuisi tehokkaasti yksinhuoltajaperheiden köyhyyden poistamiseen.

Tärkein selittävä tekijä lapsiperheiden köyhtymiseen ei silti löydy perhe-etuuksien tason heikkenemisestä. Äitien työllisyysaste on laskenut dramaattisesti laman jälkeisenä aikana, ja tämä on koskettanut erityisesti työmarkkinoille laman jälkeen tulleita vanhempia. Pienten lasten vanhempien työllistymisen helpottamiseksi Vihreät ovat esittäneet vanhemmuuden kustannusten jakamista kaikkien työnantajien kesken.

Kolmantena tekijänä lapsiperheiden tilannetta vaikeuttaa palveluiden saatavuus, joka voi osaltaan heijastua vanhempien työnhakuun ja työllistymiseenkin. Etenkin pienten lasten vanhemmille ja yksinhuoltajille kotiapu on ollut tärkeää. Kymmenen vuotta sitten liki 60 000 lapsiperhettä sai kunnallista apua kotihoitoon, nyt luku on alle 14 000. Vanhemmille lapsille esimerkiksi kouluterveydenhoitajat ovat olleet lapsille tärkeitä aikuisia juttukumppaneita, kun joku asia on painanut kotona tai koulussa.

Helsingissä täytyisi paneutua siihen, mille ryhmille kotiapua annetaan. Ei voi olla niin, että Helsingissä väestön vanhentuessa lapsiperheet jäävät kokonaan ilman kotiapua, vaikka joissain Suomen kaupungeissa näin onkin jo käynyt.

Eduskunnan syksyn budjettikäsittelyssä suomalainen köyhyys tulee olemaan yksi tärkeistä keskustelunaiheista. On varmasti mahdollista, että lasten köyhyys otetaan budjetissa hallituksen esitystä paremmin huomioon, kun budjetin muutosesityksistä ennen joulua päätetään. Vaikka tällä hetkellä lapsilla ei ole äänioikeutta, lasten köyhyys ei voi olla muun väestön köyhyyttä vähempiarvoinen asia hoidettavaksi.

Kolumni on julkaistu aiemmin Helsingin uutisissa.

< Edellinen		Seuraava >