| Blogi
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
26.05.2008

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on perustettu luonnon suojelemiseksi. Kansallispuistojen retkeily- ja virkistyskäyttö on tärkeää monelle suomalaiselle, mutta matkailun on tapahduttava luonnon ehdoilla.
  
Vihreät suhtautuvat hyvin kriittisesti suunnitelmiin laajentaa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sijaitsevaa hotellia. On jo sinänsä poikkeuksellista, että kansallispuiston alueella ollut hotelli on saanut jatkaa toimintaansa puiston perustamisen jälkeen. Hotellin läheisyydessä olevat alueet ovat jo nyt jonkin verran kärsineet suuresta kävijämäärästä. Tämän vuoksi majoituskapasiteetin nelinkertaistaminen on selvästi liikaa.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on jo nyt Suomen suosituin kansallispuisto, jota kulkijat arvostavat nimenomaan sen luontoarvojen vuoksi. Lapin matkailu tarvitsee erilaisia kohteita. Sellaisia, joissa on menoa ja meininkiä, mutta myös sellaisia, joissa matkailu perustuu luontoarvoille, maisemalle ja hiljaisuudelle.

Pallastunturin seutu on kulttuurihistorialtaan ja luonnonarvoiltaan arvokasta kansallisomaisuutta, josta on pidettävä huolta. Suojelluille alueille ei pidä rakentaa. Olemassa olevia matkailutiloja voidaan peruskorjata ja kehittää, mutta tavalla, joka ei vaaranna luontoarvoja.

Ympäristöministeriössä on valmisteltu lakiluonnos, josta lausuntokierros on päättynyt huhtikuussa. Puiston käyttäjien näkemykset lausunnoissa ovat monelta osin kielteisiä. On välttämätöntä, että asian jatkovalmistelussa puiston käyttäjien näkemykset ja hankkeeseen liittyvät ongelmat otetaan huomioon paremmin.

Ympäristöministeriön lakiehdotus

Pelasta Pallas -kansanliike
Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto hankkeesta

Käyttäjien kommentit (3)
Lähettänyt Mad Pride, 14.08.2008,
1. Rentoutuminen
Kansallispuistossa voivat vapaassa ja toivottavasti vapaaksi jäävässäkin luonnossa rentoutua ne, joilla on mahdollisuus sinne saakka matkustaa. 
 
Mielisairaaloissa taas ollaan hoidossa ja jopa pitkäaikaishoidoissa askeettisissa pikku pikku huoneissa ryhmämajoituksessa niin, etteivät mitkään ruumiillisesti vajaakuntoisten hoitokodeista tutut ajumisväljyyskriteerit täyty. Minkäänlaisia mahdollisuuksia mihinkään yksityisyyteen tai kirjoituspöytätyöhön ei ole.  
 
Sama koskee psyykkisesti vajaakuntoisten asuntoloita eli hoitokoteja. Niissä ollaan jopa vuosikymmeniä ahtaissa, vanhanaikaisissa ryhmämajoitushuoneissa ilman mitään yksityisyyden tai intiimielämän mahdollisuutta. 
 
Avovankiloissa eli työsiirtoloissa rikostuomituilla on paremmin kalustetut tilat, toimintamahdollisuudet ja vapaudet ja mahdollisuudet tarvittaessa yksityisyyteen. 
 
Uusimmissa ruumiillisesti sairaiden sairaaloissa sekä uusimmissa vankiloissa on televisio joka huoneessa tai sellissä. Mielisairaaloissa on yksi televisio montaa kymmentä kuluttajaa kohden ja mahdollinen radiokin on itse ostettava. Huonepuhelimia ei ole, joilla voisi huoneesta ottaa yhteyden henkilökuntaan vaan on itse pakkolääketokkurassa raahauduttava sairaalan toiselle puolelle henkilökunnan taukotilaan, jossa hoitajat lähes koko ajan ovat tarinoimassa tai netin kimpussa.
 
Lähettänyt Kemiallinen lobotomia, 12.08.2008,
2. Toisia sentään kuullaan
On hienoa, että kansallispuiston kävijöitä kuullaan. Koko kansallispuisto menettää merkityksensä, jos luonto kärsii. 
 
Ehkäpä jotkut valistuneet tahot kuten vihreät voisivat alkaa ajaa yleensäkin kansalaisten yhdenvertaista kuulemista ja asemaa. 
 
Vakavasta psyykkisestä sairaudesta epäillyllä ei ole käytännössä mitään oikeuksia, kun hänet otetaan mielisairaalaan tarkkailuun. Rikosepäillyn vuoksi kiinniotetulla ja pidätetyllä on poliisilaitoksella selvästi paremmat vapaudet, liikkumavapaudet ja oikeudet kuin sairausepäilyn vuoksi mielisairaalaan teljetyllä. Rikosepäillyllä on esimerkiksi oikeus avustajaan ja oikeus itse omalla allekirjoituksellaan vahvistaa kuulustelupöytäkirjan sisältö oikeaksi. Mielisairaalassa lääkäri saa kirjoittaa mitä haluaa eikä asiasta voi valittaa. 
 
Kun tarkkailu mielisairaalassa päättyy, on edessä useimmiten pakkohoito. Rikosepäillyllä tutkintavangilla on tässäkin yhteydessä paremmat oikeudet. Tutkintavankeudesta päättää riippumaton tuomioistuin. 
 
Mielisairaalassa sulkemispäätöksenpäätäksen tekee lääkäri tai hänen esimiehensä. Tämä on aika erikoista, sillä päätöksellään he takaavat oman työllistymisensä ja juridisen immuniteettinsa.  
 
Muodollisesti toki poakkohoitopäätöksestä voi valittaa. Mutta vain muotoseikoista eikä Korkeimman Hallinto-Oikeuden omaksuman pikkuporvarillisen linjan mukaan käytännössä niistäkään.
 
Lähettänyt Kemiallinen lobotomia, 12.08.2008,
3. Toisia sentään kuullaan

Lisää kommentti

< Edellinen   Seuraava >